Näillä sain arkeni balanssiin

Vaikka ympärillämme vallitseva suorituskulttuuri ollaan osittain tunnistettu paremmin kuin ennen, se hallitsee edelleen ja sen tunnistaminen on ollut itselleni haastavaa. Nyt kuitenkin pyrkiessäni pyhitämään itselleni ainakin yhden lepopäivän viikossa, koen taistelevani omalta osaltani tuota hirviötä vastaan.

Silmälasien valitsemisen ABC

15 vuoden aikana on siis tullut hankittua erilaisia laseja ja opittua mitä tulee huomioida laseja ostaessa. Monesti olen pyytänyt optikkoa ja silmälääkäriä välttämään pelkkien ”ammattisanojen” luettelemista ja puhumaan selkokieltä kun ammattitaitoinen ja ihanan aurinkoinen optikko/silmälääkäri on minulle kertonut näöstäni ja linsseistäni ja yksinpuhelussa on lennellyt jos minkälaisia sanoja joista en ole ymmärtänyt tuon taivaallista. Tiedän miltä se voi tuntua kun yhtäkkiä huomaa tarvitsevansa lasit ensimmäistä kertaa. Se voi olla aikamoinen järkytys ja vähintäänkin hämmentävä tilanne. Millaiset lasit kannattaa ostaa?