Pääsiäisen fiilistelyä ja sisustusideointia

Pääsiäinen on lempipyhäni joulun lisäksi. Rakastan pääsiäissisustusta, pääsiäisruokia (ja tietty suklaata😉) ja jotenkin sellaista rentoa pyhäfiilistä. Tässä postauksessa luvassa siis pääsiäisen fiilistelyä ja sisustusideointia, tule siis mukaan inspiroitumaan!

Vinkit viihtyisämpään lockdown-aikaan

Viime vuonna kaikki oli uutta ja ainakin itsellä oli jotenkin sellainen olo ettei osaa oikein olla ja tuntui pöljältä vain istua kotona ja keksiä keksimällä tekemistä. Tietenkään tätäkään kevättä ei tule suorittaa mutta jos seinät meinaavat kaatua päälle, on hyvä olla olemassa vinkit viihtyisämpään lockdown-aikaan, erityisesti jos liikkumisrajoitukset tästä vielä tiukentuvat. Eli nappaappa tästä vinkit viihdyttävämpään kotoiluun! Tämän postauksen kuvat lomaltani.

Kevättä kohti kotona rohkeasti värejä käyttäen

Värien ei tarvitse aiheuttaa kaaosta vaan ne voivat luoda myös harmonian. Mustavalkoinen on toki helppo, yhteinäinen ja siisti, mutta itse pidän värien kerroksellisuudesta, sekä siitä miten mustalla, valkoisella, puulla ja metalliväreillä saa hienoja yksityiskohtia värien keskelle. Se tasapainottaa ja luo rauhaa, mutta koen värit lämpimämmäksi ja kutsuvammaksi vaihtoehdoksi. Ehdottomat voimavärini näkyvät vahvasti sisustuksessani (ja saatat nähdä ne myös blogissa ja Instassani😉) eli laventeli, turkoosinsininen ja okrankeltainen. Se onkin yksi tärkeä vinkkini jos haluat kokeilla lisätä väriä sisustukseesi. Mieti mitkä värit puhuttelevat sinua eniten, ja kokeile käyttää niitä aluksi vaikka tyynyliinoissa, torkkupeitossa tai koriste-esineissä tai astioissa. Siitä on helppo lähteä eteenpäin.

Vihdoin se on täällä: Joulukuu!

Olen aina pitänyt joulusta mutta omaan kotiin muutettua on joulu löytänyt yhä suuremman paikan sydämestäni. En olisi vielä 2 vuotta sitten uskonut että tulen soittamaan Spotifysta omasta tahdostani joulumusiikkia, tekemään sinne oman joulusoittolistan ja jammailemaan ja laulamaan niiden biisien tahdissa samalla kun leivon pipareita.

Verified by MonsterInsights