Valoa selkeästi on koronatunnelin päässä ainakin näillä näkymin. Saa nähdä saako itsekin rokotteen ennen kesän loppua. Haaveilen jatkuvasti maskittomasta kesästä ja pohdin maskien pakastamista helteiden varalle. Ehkä kohta uskaltaudutaan jo keikoille ja nauttimaan ihmisten seurasta. Ehkä kohta pystyy hahmottamaan omaa elämäänsä pidemmälle kuin 3 kuukauden päähän.
Valmistuminen lähenee ja viime viikot ja viikonloput ovatkin menneet lähinnä töissä ja kouluhommia tehdessä. Vaikka välillä olisikin ollut aikaa kirjoittaa blogia, on aivot lyöneet tyhjää kirjoittaessa kun on jo antanut itsestään kaiken koulujuttuihin. Odotankin innolla sitä että alkaa pikkuhiljaa kouluhommat vähenemään. Huomenna alkaa toiseksi viimeinen näyttöni ja sen jälkeen on enää yksi näyttösuunnitelma kirjoitettavana ja sitten olenkin valmis lastenohjaaja! <3 Ajattelin nyt pitkästä aikaa esitellä teille tämän hetken lempparijuttuja ja kuulumisia. Olette tilastojen mukaan tykänneet sekä suosikkijuttujen listaamispostauksistani että kuulumispostauksistani joten nyt saatte molempia!
Pääsiäinen on lempipyhäni joulun lisäksi. Rakastan pääsiäissisustusta, pääsiäisruokia (ja tietty suklaata😉) ja jotenkin sellaista rentoa pyhäfiilistä. Tässä postauksessa luvassa siis pääsiäisen fiilistelyä ja sisustusideointia, tule siis mukaan inspiroitumaan!
Viime vuonna kaikki oli uutta ja ainakin itsellä oli jotenkin sellainen olo ettei osaa oikein olla ja tuntui pöljältä vain istua kotona ja keksiä keksimällä tekemistä. Tietenkään tätäkään kevättä ei tule suorittaa mutta jos seinät meinaavat kaatua päälle, on hyvä olla olemassa vinkit viihtyisämpään lockdown-aikaan, erityisesti jos liikkumisrajoitukset tästä vielä tiukentuvat. Eli nappaappa tästä vinkit viihdyttävämpään kotoiluun! Tämän postauksen kuvat lomaltani.
Tämä viikko on täydellisesti omistettu löhöilylle, yhdessäololle, tämän hetken fiilistelyille ja uusille ajatuksille. Haluan haastaa myös Sinut rakas Lukija miettimään, mitä juuri Sinä kaipaat juuri nyt ja miksi. Muista kuunnella itseäsi. <3 Jos kaipaat muutosta, tee se. Jos kaipaat pysähtymistä, pysähdy. Helposti arjessa tulee pohdittua vain muiden tarpeita ja sivuutettua itsensä tai vähäteltyä omia tarpeitaan. Helposti moittii itseään siitä, ettei jaksa, pysty tai kykene tai halua. Aina ei tarvitse. Jätetään se suorittaminen edes hetkeksi, ehtii sitä myöhemminkin.
Moikka kaikki ja ihanaa perjantaita! Nyt kun olen näyttöni puolessa välissä eikä kouluhommia sen suuremmin tarvitse tänä viikonloppuna tehdä, ajattelin kääntää ajatukset johonkin muuhun kuin kouluun ja töihin. Keskitytään siis alkuvuoden fiilistelyyn ja tammikuun lemppareihin. Tammikuu tuntui ihan suuupeeeerpitkääältä, eikö? Tammikuussa tuli tehtyä muutamakin ihana hankinta joista paria avaan teille täällä. Kuten vuoden ensimmäisessä postauksessa kerroin, olen inspiroitunut uusien asioiden kokeilemisesta, ja myös siitä tulen tässä postauksessa kertomaan. Nappaa siis parhaat alkuvuoden vinkit tästä postauksesta! Tässä tulee tammikuun lempparit!
Paras smoothiebowl -resepti
Jaoin tämän reseptin Instagramissa kun tein sen, voi olla siis joillekin teistä tuttu 🙂
Ensimmäinen tammikuun lemppari on siis smoothiekulhoresepti. Olen tosiaan intoutunut tekemään taas smoothieita ja smoothiekulhoja. Tämä resepti on ollut tähän mennessä ehdoton lemppari smoothiekulhoista JA supertäyttävää! Olen lämmennyt avokadoon vasta oikeastaan viime vuonna ja vieläkin mieluiten nautin sitä smoothieissa, sushissa tai esim. kanasalaatissa. Tykkään heitellä blenderiin vähän mitä sattuu marjoja ja hedelmiä sun muita ja yhdistellä eri makuja. Tulen taas päivittelemään eksperimenttieni aarteita teille Instan ja Facebookin puolella joten pysykää kuulolla!
Urbanista -kuulokkeet
Nämä Urbanistan London -kuulokkeet ovat olleet ehkä paras ostos koko alkuvuonna! Ihan mahtava äänenlaatu, mukavat korvissa, kauniit ja sirot, eivätkä aiheuta haasteita maskin kanssa mikä on ehdoton bonus! Ai niin ja akku kestää ihan älyttömän pitkään, ja latautuu nopeasti usb-piuhan avulla. Olen himmaillut tällaisten hankkimista koska koin bluetoothin hankalaksi ja ajattelin että ne pätkisi koko ajan mutta ei! Ei mitään ongelmaa. Lopulta päätin kokeilla kun tuli veljen synttäreiksi hankittua hänelle omat ja iski kateus ;). Näitä saa lähes kaikista elektroniikkaliikkeistä Suomesta sekä Urbanistan omasta verkkokaupasta.
MayBeautyn Pore mask ja Pore Stripit
Tilasin nämä kokeilumielessä Sara Parikan Instasta saamalla alekoodilla ja kuten edelliset kokeilemani MayBeautyn tuotteet, eivät nämäkään tuottaneet pettymystä! Ihoni ei ole aikoihin tuntunut näin puhtaalta ja se on ihana tunne maskia vähintään 8h päivässä käyttävälle. Pore Mask on kasvonaamio mikä puhdistaa ja supistaa ihohuokoset ja Pore Stripit ovat siis niitä ”nenälaastareita” mitkä siivoavat nenänpäällisen kaikesta turhasta epäpuhtaudesta. Käytän molempia tarvittaessa. Laitoin linkin josta löydätte lisää tietoa tuotteista!
Luonnollisempi meikki ja uudenlaiset meikkihifistelyt
Olen inspiroitunut meikkaamisesta ihan uudella tavalla nyt alkuvuodesta. Asiaan vaikuttaa osittain se että koska olin monta vuotta punapää, meikkasin sillä tavalla kun ajattelin minulle punapäänä sopivan. Nyt blondina nautin luonnollisuudesta, ja esimerkiksi olen välttänyt rajaamasta silmiäni sillä pelkkä ripsari korostaa silmieni muotoa mielestäni paremmin. Tai ehkä on vain aika kokeilla uudenlaisia rajauksia😂. Olen myöskin aloittanut uudelleen jokapäiväisen meikkaamisen. Olin puolitoista vuotta meikkaamatta töihin mutta kun pitkästä aikaa kokeilin, huomasin kuinka se piristää ihan eri tavalla kuin aamukahvi! Meikkaaminen on vapaa-ajan suuri intohimoni, lähes suurempi kuin muoti ja sisustus, huom. LÄHES! Mietinkin, että miksi en siis heräisi vain aamuisin aikaisemmin, ottaisi sen oman ajan jolloin tekisin jonkin kivan kepeän arkimeikin ja kehittyisin siinäkin. Nyt viikon jatkuvan aamumeikkailun jälkeen huomaan kuinka paljon pirteämpi olo on kun kävelee töihin versus kun en meikannut. Nautin silti edelleen meikkaamattomista päivistä ja jos en sitä jaksa jonain päivinä tehdä, ei se haittaa. Olen myös inspiroitunut nyt ihan erilaisista meikkiväreistä kuin ennen ja tekee mieli kokeilla kaikkea uutta! Tulen kanssanne jakamaan kevätmeikkivinkkejä lähiaikoina, jahka olen saanut parit täydennykset tehtyä.
Inspiraation kevät 2021
Siinä muutama tammikuun lempparijutuistani. Olisin voinut luetella paljon muitakin juttuja, mutta esimerkiksi sisustuksesta on juttua kokonaisen postauksen verran tulossa ihan lähiviikkoina jos ei jo ensi viikolla. Kevät ja syksy ovat minulle suurta inspiraation aikaa ja luonnon muutokset ja valon määrän lisääntyminen ja vähentyminen tuovat minulle aina uusia ideoita, mutta tämä kevät jotenkin on erityisesti uusien kokemusten, kokeilunhalun ja idearikkauden aikaa itselleni. Ai niin, ja unohdin hehkuttaa että oppisin viime viikonloppuna neulomaan!!!! Olin aivan innoissani kun noin 10 kokeilun ja 5 lähes itkupotkuraivarin jälkeen katsoin Youtubesta opetusvideota ja oivalsin miten se tapahtuu ja se onnistumisen ilo oli jotain niin suurta!!! En ihan hirveästi ole edistynyt mutta teen siis pipoa. Laitan kuvaa tänne kun se on valmis. 🙂
Tässä Sinulle vähän alkuvuoden fiilistelyä ja tammikuun lempparit listattuna. Toivottavasti löysit tästä omaankin arkeesi jotain. 🙂 Nyt korkkaan vinkkupullon ja keskityn Voicen seuraamiseen. Kerro kommentteihin mitä uusia juttuja tämä vuosi on Sinulle tuonut! Ihanaa viikonloppua kaikille!!!<3
Minua somessa seuraavat tietävät, että viimeiset pari viikkoa on mennyt näyttösuunnitelmaa tuskaillessa. Erityisesti viime viikonloppuna teki mieli ottaa läppäri kainaloon ja lähteä lähimpään pulkkamäkeen ja käyttää läppäriä liukurina kun ärsytti kotona koulutehtävien parissa tuskailu kun muut viettivät ihanaa talvista viikonloppua ulkona. Sain kuin sainkin maanantaina lähetettyä näyttösuunnitelman taas kuitenkin menemään. Nyt vain odottelen mitä täydennyksiä opettaja siihen vielä vaatii.
Uskotko uuden vuoden lupauksiin? Teetkö tavoitteita itsellesi mihin palaat tulevan vuoden lopulla? Päätätkö joka vuosi samaan tapaan aloittavasi taas salilla käynnin, syöväsi terveellisemmin, jättäväsi alkoholin ja elävän ekologisemmin? Minä kuulun osittain tähän porukkaan. Lupaukset olen jättänyt. Ne eivät yksinkertaisesti toimi. Olen sen sijaan alkanut tekemään suunnitelmia ja asettamaan tavoitteita. Teen niin ihan viikoittain, ja koen sen tehokkaaksi ja toimivaksi itselleni. Tämän vuoden tavoitteena minulla on terveellisempi vuosi 2021. Opin viime vuonna että terveytensä eteen on oikeasti tehtävä töitä ja se onkin tämän vuoteni punainen lanka, tapahtui muuten mitä tahansa. Terveelliset arkirutiinit kunniaan!
Ihan Kahvilla on nyt back in business ja olenkin täynnä kaikkia uusia ideoita ja ajatuksia liittyen juuri alkaneeseen vuoteen. Tässä postauksessa tehdään pieni ajatusmatka viime vuoteen sekä käydään läpi mitä tämä vuosi tuo tullessaan.
arsinaista joululomaa minulla ei tänä vuonna ole pyhien ja viikonloppujen lisäksi mutta juuri siksi ja koska kohta jo ohi mennyt vuosi on ollut vähintäänkin uuvuttava ja muutoksien täyteinen, olenkin päättänyt tämän joulun vain nauttia olostani. Ja syödä. Ja viettää laatuaikaa perheen kanssa. Ei suorittamista, ei mitään pakollista. Mahdollisimman vähän ruutuaikaa. Telkun töllöttämistä lukuunottamatta. Tammikuussa minua odottaa loputtomalta tuntuvan koulutyömäärän purkamisen aloittaminen ja vaikka minun piti sitä jo aloittaa tässä ennen joulua, päätin kuunnella omaa jaksamistani ja jättää suosiolla ne tammikuuhun josta uudella tarmolla jatkan koulun loppuhommien tekemistä. Nyt jos koskaan on aika palautua ja ladata akkuja kevättä varten.