Minua Instan puolella seuraavat ovatkin jo kuulleet että täällä startattiin koronalla vuosi käyntiin. Oli muuten elämäni ensimmäinen koronatesti! Oireeni kestivät 9 päivää jonka jälkeen olin eristyksessä vielä 2 päivää ennen töihin menoa kuten ohjeistettiin ennen tätä viikkoa. Kun sairastumisestani päivitin Insta-stooreihin ja läheisilleni, kaikkia toki kiinnosti oireeni ja vointini. Oli ihanaa miten moni teistä eli ns. hengessä mukana ja oli kiinnostunut voinnistani mutta toki taustalla oli varmasti myös uteliaisuus ja huoli. Mitä on vastassa jos se omalle kohdalle sattuu? Tästä syystä halusinkin tämän postauksen teille kirjoittaa. Jokainen koronan saanut kokee sen eri tavoin ja oireet ja tuntemukset eivät ole tismalleen samat kellään. Jos kuitenkin tämä postaus tuo jollekin lohtua, toivoa tai turvaa toisen ihmisen kokemusten myötä, koen jo onnistuneeni julkaistessani tämän postauksen. Pyysin Instan puolella kysymyksiä tätä postausta varten ja niihin vastaan myös. Kiitos kun lähetitte niitä! <3

Oireiden alkaminen
Pari viikkoa sitten lauantaina herätessäni ajattelin että nyt on kyllä outo olo. Vähän niin kuin alkaisi flunssa mutta ei kuitenkaan. Iho oli kosketusherkkä, lihakset jokseenkin veltot ja päänsärky ei ollut sellaista mitä yleensä kun pää särkee. Tuntui kuin joku olisi painanut kahdella sormella tosi kovaa keskelle otsaa. Siinä sitten melkein heti sain tietää altistumisestani ja tein Oma olo -arvion ja sain seuraavalle päivälle virallisen testiajan. Olo meni koko ajan vain surkeammaksi ja illalla olikin tosi kuumeinen olo. Mittailin kuumetta muutamaan otteeseen illan aikana mutta kuumetta ei missään vaiheessa kuitenkaan ollut. Normaalisti flunssaa sairastaessani kuume ei yleensäkään nouse.
Oireet vaihtelivat tunnin välein ja jokainen päivä oli erilainen
Oireita oli kaiken kaikkiaan aikamoinen kirjo. Päänsärky oli jokapäiväistä, lihakset tuntuivat lyijyiltä ihan yhtäkkiä, yhtäkkiset väsymykset olivat myös lähes jokapäiväistä. Välillä tuntui kuin joku olisi pudottanut valtavan säkin rinnan päälle ja hapensaanti tuntui muutenkin välillä työläältä. Neljän ensimmäisen oirepäivän aikana ruumiinlämpö vaihteli koko ajan tai siltä ainakin tuntui silloin kun en kuumetta mitannut. Ensin olin aivan jäässä ja sitten yhtäkkiä tuli tuskahiki. Tätä vaihtelua tapahtui monta kertaa putkeen. Yhtäkkisten väsymys- ja lihassäryn ja velttouden lisäksi myös yhtäkkiset pyörrytyskohtaukset tulivat tutuksi. Niitä ei ollut joka päivä mutta niitä oli paljon ihan viimeisimpiinkin oireiluihin asti. Päänsäryn lisäksi jokapäiväistä oli nuha, yskä, korvien tukkoisuus ja aivosumu. Aivosumu toki johtui varmasti osittain ihan neljän seinän sisälläolostakin. Oli tosi vaikea keskittyä mihinkään ja unohtelin lyhyessä ajassa välillä asioita. Keuhkot olivat koronan aikana melko kovilla. Huomasin siinä viidentenä tai kuudentena eristyspäivänä, että keuhkoni tuntuvat hyvin aroilta ja ihan kuin keuhkojani ympäröisi muovinen kuori. Tämän huomion jälkeen kävin yöllä viemässä roskat jonka jälkeen kiipesin rappusia ylös ja voin sanoa että se kaksien rappusten kiipeäminen oli melkoista tuskaa. Pidin taukoja varmaan 5 ja menin tosi hitaasti ja keuhkoni meinasivat sanoa sopimuksensa irti.
Mikä tai mitkä keinot oireisiin tehosi?
Instan puolella eniten kysytty kysymys oli että mikä oireisiin tehosi ja millä keinoin yritin parantaa oloani. Päänsärkyyn ja kuumeiseen oloon auttoi melko tehokkaasti ihan perus Burana ja muut apteekin perussärkylääkkeet. Lisäksi oikeastaan lähes kaikkiin oireisiin auttoi se että piti huolta jatkuvasti nesteytyksestä, mikä on erittäin tärkeää koronaa sairastaessa! Huomasin selkeästi että oireet pahentuivat kun en ollut juonut tarpeeksi ja kun join paljon, oireet olivat lievempiä. Aivosumuun auttoi ulkona liikkuminen mitä tein tosin koronan aikana vain 2 kertaa kun vein roskat yöllä maski naamalla tietenkin. Väsymykseen, lihasvelttouteen ja särkyyn auttoi lepo. Oikeastaan parhaat vinkit mitä voin koronaa sairastavalle antaa omasta kokemuksestani on: Lepää kun siltä tuntuu, juo paljon sekä tuuleta kotia vähintään sen ohjeistetun 2 kertaa päivässä vähintään puoli tuntia. Muutama kaverini sanoi että heillä kuumeeseen auttoi Finrexin.
Mikä koronassa yllätti?
Oletin jotenkin että maku- ja hajuaisti olisivat kadonneet heti oireiden alkaessa mutta erehdyin. Ne kyllä selkeästi heikentyivät jossain kohtaa mutta palasivat kyllä takaisin ennen muiden oireiden loppumista. Ruokahalu pysyi lähes normaalina, parina päivänä ihan koronan loppuvaiheessa ruoka ei juuri maistunut mutta muuten söin ihan normaalisti. Korona oli suurimmaksi osaksi juuri sitä mitä olin kuvitellutkin mutta monet tuntemukset tulivat kuitenkin yllätyksenä. Esimerkiksi kahtena ensimmäisenä päivänä oireiden jyllätessä kropassa hullun lailla tuntui, että jonkin sortin ukkosmyrsky pyörii ympäri kroppaa aiheuttaen outoja tuntemuksia ympäri vartaloa. Olin myöskin poikkeustilan alkaessa jo suunnitellut erilaisia aktiviteetteja itselleni jos joutuisin karanteeniin tai saisin koronan. Lopulta kuitenkin olin niin väsynyt ja aivosumussa että ainoat aktiviteetit mitä tein eristyksessä, oli ruuanlaitto, palapelin teko, podcastien kuuntelu, Netflix, some, soittelu läheisille ja ristikot. Ja satunnaiset päikkärit. Voin kertoa että kun on ensin viettänyt pari lomapäivää ja siihen putkeen 11 päivää sairastaen, sain vuorokausirytmini melkoisen sekaisin. Yllätyin kuitenkin positiivisesti miten nopeasti sain vanhasta rytmistä kiinni töihin ja normaaliin arkeen palatessani.

Miten voin nyt?
Nyt tätä postausta kirjoittaessani olen siis ollut terveenä 4 päivää. Niihin päiviin en ole laskenut oireettomia eristyspäiviä. On ollut mielenkiintoista seurata omaa toipumista. Töistä päästessäni olen ollut aivan järjettömän väsynyt. Pari ensimmäistä päivää meni myös vielä hieman aivosumussa. Keuhkot ovat pikkuhiljaa lähes täysin entisensä, hengästyn herkemmin kuin ennen mutta muuten keuhkot ovat ok. Päänsärky tulee välillä yhtäkkiä mutta lähtee heti kun on ottanut särkylääkkeen. Melko lailla muuten olen toipunut hyvin. Ihanaa ettei tarvitse olla enää neljän seinän sisällä ja voi jatkaa elämäänsä rajoitusten puitteissa normaalisti. Liikuntaa alan ensi viikosta lähtien lisäämään pikkuhiljaa. Minulla olisi ollut 3. rokotusaika tällä viikolla mutta sain nyt perua sen koska sairastettuani nyt koronan, ei kolmatta tarvita ainakaan vielä. Korona oli kokemuksena melko jännittävä koska en ole sitä ennen sairastanut ja joka päivä jännitti millaiset oireet tänään on. Säästyin kuitenkin melko vähällä ja päälimmäisenä mieleen jäi se kuinka ihanasti ihmiset huomioivat soittelemalla ja viestittelemällä. Äitini ja rakas ystäväni toimittivat särkylääkettä, ruokaa ja herkkuja kun niitä kaipasin.🥰
Kun vuoden starttaa koronalla, loppuvuosi ei voi olla kuin hyvä, eikö?
Koronasta ja tuosta eristysajasta voisi kirjoittaa varmaan kokonaisen romaanin, mutta tässä pähkinänkuoressa kaikki tärkeimmät. Jos teille tulee mieleen mitään kysyttävää tähän aiheeseen liittyen, vastaan niihin mielelläni! Pelkäsin karanteenin alussa yksinäistä oloa koska asun yksin pienessä yksiössäni mutta lopulta nauroin ihan ääneen ilosta sitä miten suosittu olin koko koronan ajan. Kiitos siis myötäelämisestä ja huolehtimisesta ja tuesta jokaiselle teistä sekä kysymyksistä joita lähetitte tähän postaukseen!<3 Nyt on startattu koronalla vuosi käyntiin enkä odota sen tulevan ihan heti uudelleen joten on aika suunnata katse kevääseen. Jos teillä on toiveita kevään postauksiin esim. aiheita, kysymyksiä tms., otan niitä mielelläni vastaan! Nyt suljen koneen ja juon lasin viintä. Ihanaa viikonloppua kaikille!<3