Pikkujoulukausi alkaa kovaa vauhtia lähestyä! On siis aika käydä pikkujoulumeikin tsekkilista läpi. Olen tähän postaukseen koonnut 5 vinkkiä kestävään pikkujoulumeikkiin. On sitten kyse hillityistä illanistujaisista tai sitten suuremmista bileistä, itse suosin meikkejä joita ei tarvitse pahemmin illan mittaan korjailla. Olenkin tässä syksyn aikana löytänyt meikkilaatikkooni muutaman uuden suosikin jotka teillekin esittelen. Annan myös muutaman vinkin jotka itse olen kokenut toimivaksi juhlameikkiä tehdessä. Lopussa vielä menovinkki lauantaille 12.11. joten luehan loppuun asti!

Panosta pohjaan
Juhliessa alkaa helposti iho kiiltämään ja tulee tarve puuteroida jatkuvasti. Tämä vain tekee helposti kasvoista tunkkaisen näköiset ellei käytä esimerkiksi ns. väritöntä puuteria. Välttääkseni turhan pakkeloitua lopputulosta pyrin käyttämään meikkipohjaan eri tekstuurisia meikkejä. Tämä auttaa myös meikin kestävyyteen. Ensin KEVYT kerros meikkivoidetta, sitten aurinkopuuteri (mahdollisesti voidemaisena), sekä peitevoide. Poskipunana suosin Macin Glow Play Blushia joka on myös voidemainen, lisäksi juhliin olen lisännyt tuon poskipunan päälle vielä hieman huulipunaa poskipunasiveltimellä. Esimerkiksi Lumenen huulipunat levittyvät kauniisti myös poskille. Puuteria laitan itse yleensä vain t-alueelle varsinkin jos esimerkiksi aurinkopuuteri on puuterimaista. Eri koostumuksellisia meikkejä käyttäessä olen huomannut että puuterointitarvetta ei tule niin paljoa, varsinkin kun suosii voidemaisia tuotteita.

Kulmat esiin helposti
Kulmani ovat blondit mutta melko tuuheat. Olen etsimällä etsinyt itselleni toimivia kulmameikkejä joilla saisi arjen kiireessä nopeasti siistit ja järkevän näköiset kulmat. Alkusyksystä löysin tämän kombon! Kyseessä on Nyxin Thick it! Stick it! -kulmageeli, jossa on ainakin omaan käyttööni täydellisen pituinen kulmaharja. Sillä saa näyttävät kulmat ja väri pysyy päivän mittaan tosi hyvin. Kun olen ensin levittänyt kulmageelin, täydennän kulmia vielä Nyxin Lift&Snatch -kulmatussilla. Todella toimiva kombo jolla saa halutessaan näyttävät tai arkiset kulmat nopeasti ja kestävästi.

Monipuolisella luomiväripaletilla näyttävä silmämeikki helposti
Olen kuulkaas löytänyt The Paletin. Sen paletin jolla saa nopeasti arkilookista freesin tai halutessaan dramaattisen överilookin! Kyseinen paletti on Sigman Untamed-paletti. Paljon olen kuullut hyvää kyseisestä merkistä mutta kun pääsin tähän palettiin käsiksi, olin ällikällä lyöty! Pigmenttiä on paljon muttei liikaa ja helposti häivytettävät sävyt. Extramainintana vielä paletin mukana tuleva kaksipäinen sivellin. Yleensä palettien mukana tulevat siveltimet ovat siveltimien pohjasakkaa, mutta ei tämä! Olen useasti käyttänyt pelkästään tätä paletin mukana tulevaa sivellintä kun olen tehnyt yhden tai kahden värin silmämeikkiä. Tämä on täydellinen paletti niin opettelevalle kuin kokeneemmalle meikkaajalle. Omani tilasin Oletkaunis.fi. Monipuolinen, laadukas peruspaletti pelastaa monelta meikkikriisiltä.
Helposti kerrostettava ripsari
Jos tekoripset eivät tunnu omilta tai ei vaan jaksa säätää niiden kanssa, on minulla oivallinen ripsarituotevinkki, jolla saa näyttävät ripset nopeasti ja helposti. Kyseessä on Instassanikin vilahdellut Mac Stack-ripsiväri jota voi siis kerrostaa niin paljon kuin mieli tekee ilman paakkuja tai ripsien yhteen tarttumista. Jokaisella kerroksella ripsistä tulee vaan näyttävämmät. Ripsari tuuheuttaa ja pidentää ripsiä selkeästi. Mac Stackia saa sekä isolla harjalla että pienemmällä harjalla. Olen kokeillut itse molempia mutta tällä hetkellä käytössäni on megaharjallinen joka toimii ehkä hitusen paremmin omille ripsilleni sillä ne ovat pitkät ja ns. raskaat ja iso harja toimii niihin paremmin kuin pienempi. Mac Stack toimii myös yhdessä tekoripsien kanssa oivallisesti, se ei myöskään varise.

Kestävä huulimeikki
Yleensä pikkujouluissa ruoka ja juoma on jonkinlaisessa osassa iltamia ja ainakin itseltäni pukkaa usein unohtumaan huulimeikin tsekkaus illan aikana. Olenkin etsiskellyt käyttööni huulimeikkejä joita ei tarvitsisi niin varoa. Yksi tehokas keino on kolmen kopla eli huultenrajauskynä, huulipuna sekä päälle vielä huulikiilto. Oma lempparini näkyy kuitenkin yllä. Kyseessä on Essencen, sekä myös Catricen huultenrajauskynät. Ne on automaattikyniä joiden päässä on terottimet korkin sisällä. Toinen lempparini on Milanin Fetish -huulipunat joista olen ennenkin vaahdonnut ainakin Instan puolella. Superkestävä ja pigmenttinen alle 14e markettipuna! Sävyjä on moneen makuun ja lopputulos on samettinen, ei yhtään kuivattava, lähtee hyvin pesemällä muttei kulu käytössä. Rakastan!<3

Ja ei kun juhlimaan!
Tässä 5 vinkkiä kestävään pikkujoulumeikkiin! Yllä olevassa kuvassa olen meikannut muuten juuri edellä mainituilla meikeillä. Keskeistä pikkujoulumeikissä on mukavuus, helppous ja se, ettei siitä ota stressiä. Nyt kun vihdoin uskaltaa taas juhlia, nautitaan siitä! Ja nyt siihen lupaamaani menovinkkiin. Lauantaina 12.11. on Turun Caribiassa Häämessut klo 9-16. Mukana messuilla on luottokampaamoni Hiushuone Raikas ja luottokampaajani Mira loihtii siellä ihania kampauksia talven trendien mukaan, hiusmallina minä! Eli jos häät on tulossa tai olet menossa häihin vieraaksi tai muuten vaan messuhumu kiinnostaa, tule ihmeessä mukaan! Ja tulkaa hei moikkaamaan jos olette paikan päällä! <3 Nyt tämä muikkeli lähtee suunnittelemaan häämessumeikkiä, ihanaa viikonloppua kaikille ja kiitos kun luet! <3