Moikka ja mukavaa lauantaita! Kyselin taannoin kiinnostusta ihonhoitopostaukselle ja vastasitte sankoin joukoin Instan puolella että ”kyllä!” joten täältä pesee. Olen nyt tänä vuonna havainnut ihoni herkistyvän helpommin ja monet tuotteista jotka ovat ennen sopineet iholleni, eivät sovi todellakaan enää. Ennen pystyin helpommin valitsemaan kaupasta tuotteen jossa luki vain ”sekaiholle” ja se sopi. Nykyään pitää etsiä herkälle iholle sopivia tuotteita ja mielellään luonnonkosmetiikan puolelta sillä sieltä löydän itselleni oikeasti sopivampia tuotteita huomattavasti helpommin. Olen tässä keväällä ja kesällä kokeillut taas itselleni uusia tuotteita kasvojen ihonhoitoon ja ajattelin nyt esitellä niistä muutamat teille. Lisäksi lopussa on uusi, Sandra testaa -osio, jossa esittelen aina jonkun tuotteen/palvelun/asian, mitä testaan postauksen aiheeseen liittyen. Myöhemmin sitten raportoin, oliko testattava hitti vai huti. Seuraavat ihonhoitotuotteet ovat kaikki alle 20€ tuotteita joista suurin osa löytyy myös esim. Citymarketeista. Tässä siis halpaa ihonhoitoa herkälle iholle!

Ei lempi puhdistusöljyn voittanutta

Tony Molyn Wonder -puhdistusöljy

Tätä puhdistusöljyä on moni kauneusvaikuttaja suositellut ja kun sain tämän vihdoin keväällä käsiini, odotin jotain mullistavaa. Kuitenkaan en voi sanoa löytäneeni tästä uutta luottotuotettani. En missään nimessä sano, etteikö tämä hommaansa olisi hoitanut mutta jäi jotenkin vähän plääh-fiilis tästä. Wonder puhdistaa ja poistaa meikin melko hyvin ja tuoksuu ihanalta koska siinä on aprikoosisiemenöljyä mutta siinä vähän niin kuin se. Toki vertaan tätä lempiöljyyni joka on Djusien puhdistusöljy. Djusiesta jää iho ihanan kosteutetuksi ja pehmeäksi, Tony Moly taas ei jätä sen erityisempää jälkifiilistä. Ihan perusputsarina siis oikein toimiva. Lisäksi plussaa on hinta. Nobella tämä öljy maksaa vähän vajaat 19€.

Tehokosteutusta iholle ja meikkikin näyttää paremmalta!

Taikan Kosteuttava misellipuhdistusvesi

Taika on kokonaisuudessaan omalle ihotyypilleni todella turvallinen valinta. Siksi päädyin kokeilemaan myös tätä misellivettä kun tätä ennen olin kokeillut Garnieria joka oli ehdoton EI kasvoilleni. Tämä Taikan misellivesi on todella hellävarainen ja todella myös kosteuttaa ja tuntuu iholla ihanalta. Aiemmin olen käyttänyt monesti Taikan kasvojen puhdistusgeeliä sekä toista kasvovettä jotka ovat molemmat toimineet myös todella hyvin, joskin geeli hieman kuivatti ihoa, kuten geelit helposti muutenkin tekevät. Siksi suosinkin nimenomaanpuhdistamiseen öljyä. Taikaa saa hyvin monesta paikasta, niin verkosta kuin kaupoistakin. Omani ostan yleensä Cittarista. Tämä puhdistusvesi maksaa vajaan 10€.

Mario Badescun kasvosuihke

Mario Badescu on ollut brändinä minulle täysin vieras vaikka monesti olen näiden tuotteiden ohi kävellytkin. Päädyin kerran kuitenkin Stockmannilla käymään luonnonkosmetiikkahyllyjä oikein ajan kanssa läpi ja tämä osui silmiini. Ensimmäisellä kerralla ostin tästä suihkeesta aloe vera -version jossa siis vihreää suihketta sisällä. Tuote oli huippu kosteuttavan kasvoveden ohelle, mutta halusin testata nämä kaikki. En osaa sanoa mitä muuta eroa tuolla aloe veralla ja tällä ruusuvesi/yrtti-suihkeella on, muuta kuin tuoksu. Koen, että molemmat ovat kyllä rauhoittaneet ihoani ja tuoneet lisäkosteutusta. Tästä on isompikin versio, ostin tämän pienen testimielessä. Pidän tätä jääkaapissa ja suihkutan aamuisin ennen päivävoiteen levittämistä. Tämä pieni pullo oli alle 7€ luokkaa, isompikin on alle 10€. Näitä löytyy myös monesta paikasta mutta omani olen ostanut Stockmannilta.

Sandra testaa: Smuuti Skin

Tämä brändi on kiinnostanut minua jo sen lanseeraamisesta saakka. Halpaa, hellävaraista, suomalaisen naisperustajan korealaista ihonhoitoa. Yes, please! Ostin testiin puhdistusbalmin sekä päivävoiteen. Koska puhdistusöljystäni on jäljellä enää tippa ja minulla ei tällä hetkellä ole sopivaa kosteusvoidetta, päätin ottaa nämä nyt ensimmäiseksi Sandra testaa -osioni testattaviksi. Kovasti olen kuullut näistä kehuja joten odotan innolla! Väliraporttia tulee varmasti Instagramin puolelle, mutta teen kunnon raporttia myös tänne kunhan olen jonkin aikaa näitä päässyt testaamaan. Ostin nämä Cittarista ja molemmilla hintaa oli alle 20€ eli taas erittäin opiskelijaystävällinen valinta!

Lomalle lompsis!

Tässä siis edullisia ihonhoitotuotevinkkejä herkälle iholle. Toivottavasti löysit uutta testattavaa omaan ihonhoitoosi jos sellaista tarvitset! Täällä ollaan jo toinen jalka kesälomalaitumella, mutta vielä pitäisi maanantaista keskiviikkoon pusertaa töitä. Kuten minua Instagramin puolella seuraavat jo ovat saattaneet stooreistani lukea, lomani jälkeen alkaa blogiin päivittyä juttuja säännöllisemmin. Olen jo tovin suunnitellut postauksiani pitkäjänteisemmin ja aikatauluttanut tekstejä ihan ensi kevääseen asti. Pyysin myös juttutoiveita taas Instan puolella ja heitän saman toiveen myös tänne! Eli jos sulla on toiveita blogin sisältöön liittyen, laita ihmeessä tulemaan, toivepostauksille on aina tilaa.<3 Seuraava postaus tulee tosiaan elokuun puolella, joten siihen asti tämän muidun touhuja voi seurata Instagramin puolelta (@sandrakahvilla). Ihanaa kesän jatkoa just sulle ja iso kiitos kun luet!<3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights