Moikka ja ihanaa alkanutta lokakuuta! Heti ensiksi haluan kiittää ihan mielettömän ihanasta palautteesta mitä sain liittyen viime postaukseeni huijarisyndroomasta. Jos et jo ole lukenut postausta, pääset siihen täältä! Voin kertoa, että tuon postauksen julkaiseminen pelotti melkein vielä enemmän kuin silloin kun julkaisin blogini kaikkien nähtäväksi! Koska viimeksi mentiin vähän tavallista raskaammissa aiheissa, ajattelin nyt vastapainoksi jakaa hieman viime aikojen uusia onnistuneita meikkilöytöjä kanssanne! Koska tässä mennään nyt ainakin vielä vahvasti opiskelijabudjetilla ja alehaukkana lentelen ympäriinsä, on tullut tutustuttua paremmin edullisempaan kosmetiikkaan. Olenkin ilokseni löytänyt monta uutta suosikkia joista osa varmasti jää ihan vakkariksi omaan meikkilaatikkoon! Tässä tulee siis luottokosmetiikkaa opiskelijabudjetilla. <3


Ikilalon Brow Mascara
Olen kokeillut suurin piirtein kaikki suosituimmat kulmatuotteet, enkä voi sanoa olevani mikään mestari kulmien meikkaamisessa. Tutustuin Beyondiin viime keväänä, ja kesällä pengoin koko verkkokaupan läpi todetakseni, että haluan tilata sieltä KAIKEN. Kävin siellä sitten kerran tilaamassa värillisiä luomivärinpohjustajia (Näistä mahdollisesti lisää pian aktivoituvalla TikTok-tililläni😉) ja huomasin samalla, että suosittu Ikilalon Brow Mascara on alessa vain kympin (Norm. hinta 24€) ja pistin senkin tilaukseen sen enempää perehtymättä. Voin kertoa, että olen unohtanut tämän tuotteen jälkeen kaikki muut kulmameikit. Tämän kaverin harja on niin helppokäyttöinen ja sillä saa luotua juuri sellaiset kulmat kun haluaa. Ei kulu käytössä, veden ja kaiken muunkin kestävä, ja yksi sävy joka sopii kaikille! Ikilaloa saa varmimmin Beyondin verkkokaupasta.

Milanin Silky Matte -aurinkopuuteri
Milanin hylly vetää meikäläistä puoleensa lähes joka kerta kun teen Cittarissa ruokaostoksia. Lähes koskaan sieltä ei mitään tartu mukaan sillä ostan meikkejä yleensä vain alennuksesta ja tarpeeseen, mutta kun tarvitsin uuden aurinkopuuterin, tiesin haluavani testata Milania. Ja on kyllä ollut paras sävy ja tummuusaste omalle punapigmenttiselle iholleni! (HUOM! Eikä tee oranssia lopputulosta!!!!) Tykkään myös siitä, miten se häivyttyy ja kestää hyvin koko päivän. Kuten Instan puolella minua seuraavat tietävätkin, ostin asteen liian vaaleaa meikkivoidetta, ja tämä Milanin aurinkovoide tasapainottaa täydellisesti sen kalpeutta ja tekee muuten jokseenkin zombahtavan lookin elävän väriseksi😁. Voin siis lämpimästi suositella! Tuote löytyy tosiaan monista Cittareista, sekä useimmista kosmetiikan verkkokaupoista ja hinta keskimäärin 15€!

Essence Gimme Glow luminous highlighter
Olen vasta tänä vuonna löytänyt rakkauden highlightereita kohtaan. Ennen ajattelin, että kyllä se poskipunan ja oman ihon hehku riittää mutta ai että pikku extrakiilto nykyään kelpaa! Ystäväni suositteli näitä Essencen ja kävinkin niitä tonkimassa lempimeikkiliikkeessäni Kupittaan Citymarketissa😉. Olen joka kerta yhtä äimistynyt näiden halpismerkkien laadukkuudesta. Tämä maksoi alle 5€ ja on superpigmenttinen, kestää koko päivän, upeat sävyt, sopii myös luomiväriksi! Voisin ostaa näitä joka sävyssä (ja varmaan ostankin…) Toimii niin arjessa kuin juhlassa tuomassa pientä, tai tarvittaessa isoakin hehkua.

Catricen Matt Pro Ink nestemäinen huulipuna
Uusin suosikkini on tämä Catricen nestemäinen huulipuna. Törmäsin tähän somessa ja päätin testata. Tämä sävy on ihana, kuten muutkin sävyt, levittyy ihanasti, jättää tasaisen matan lopputuloksen eikä vaadi rajausta. Kovin kestävä tämä ei ole mutta koska on muuten hyvä, annan sen anteeksi. Tosi näppärä arkipuna, josta ostoslistalla minulla on seuraavaksi kirsikanpunainen versio…😍 Tätä löytyy, ylläripylläri, Citymarketeista sekä ainakin Cocopandalta. Hintaa alle 6€!

W7 My Atlantis luomiväripaletti
Tätä palettia olen hehkuttanut IG:n puolella useasti. Sain tämän tuliaisiksi ulkomailta mutta Normaleista tätä saa. Olen käyttänyt tätä, kuten kuvasta näkee, todella paljon! Tosi hyvä paletti niin arkeen kuin juhlaan. Pigmentti on alle 10€ paletiksi yllättävän hyvä ja pluspisteitä isosta peilistä. Värit häivyttyvät hyvin ja tummilla sävyillä saa tehtyä oikeasti näyttävän ja tumman meikin. Todella hyvä jokapäiväinen paletti, jota suosittelen isosti! Hinta tosiaan n. 8,90€.

Syksy inspiroi isosti
Tässä syksyssä on jotain jännittävää ja inspiroivaa. Haluan koko ajan kokeilla uusia meikkejä, olen myös tehnyt muutaman meikkivideon valmiiksi laitettavaksi TikTokiin. Katsotaan koska saan aikaiseksi lisätä ne sinne…😉 Mutta hei, toivottavasti sait uusia meikkivinkkejä tästä postauksesta, suosittelen lämpimästi jokaista tässä postauksessa vinkkaamaani meikkiä. Jos sulla heräsi jotain kysyttävää näistä, laita viestiä täällä tai Instan puolella niin vastaan mielelläni. Olisi myös kiva tietää lähteekö joku postauksen meikeistä sulla kokeiluun! Nyt kuitenkin lähden viettämään rentoa sunnuntai-iltaa Selviytyjien ja Gilmoren Tyttöjen parissa. Ihanaa alkavaa viikkoa ja iso kiitos kun luet! <3