Moikka kaikille! Toivottavasti teidän vappu sujui mukavasti. Omani vietin vappupiknikin merkeissä rakkaan ystävän luona. Oli kyllä ihana piristysruiske tämän raskaan kevään jälkeen! Laitoin ylppärilakinkin päähäni ekaa kertaa viiteen vuoteen. Mutta hei, ajattelin että koska kesä lähestyy kovaa vauhtia mutta matkustelu lomamielessä ei ole vielä suositeltavaa, jaan vähän lääkettä matkakuumeeseen. Nimittäin kuten postauksen otsikosta näkee, jaan teille minun Travel Bucket Listini eli minne matkustan kun se on taas mahdollista. Postauksen kuvat ovat Tukholman ja Mallorcan matkoiltani. Tukholmasta kerronkin täällä.
Millainen matkailija olen?
Rakastan kaupunkimatkoja! Tykkään kierrellä museoissa, tutkia katuja ja arkkitehtuuria, tutustua eri kaupunkeihin kunnolla ja rauhassa. Kaupunkimatkailufanitukseeni liittyy myös vahvasti se, että en ole mikään auringonottaja. Palan herkästi, se on epäterveellistä ja ai herttileeri se on tylsää!😂 Uiminen on kivaa, mutta kyllä mieluiten tutustun kaupunkiin kuin makaan altaalla tai rannalla, varsinkin kun tosiaan punapigmenttisenä ihon hyvinvointi stressaa muutenkin kesäisin. Olen tosi herkkä innostumaan ja jo suunnitteluvaiheessa käyn Google Earthilla kohteen katuja läpi ja etsin kaikki nähtävyydet mitä haluan matkalla nähdä sekä kaupat missä haluan käydä. Matkalaukun pakkauslistan teen jo hyvissä ajoin perusteellisesti. Yleensä vaikka muuten organisoin taitavasti, juuri ennen lähtöä on kauhea kiire koska säädän aina loppua kohden koko reissun edestä!
Rakkauteni eurooppalaisia kaupunkeja kohtaan syntyi kun olin koulun kautta viiden päivän matkalla Baskimaassa, Bilbaossa kun olin 14v. Koulumme kuului Comenius-nimiseen eurooppalaiseen hankkeeseen johon kuului myös kouluja Hollannista, Norjasta, Ranskasta, Baskimaasta ja Italiasta. Jos oikein muistan, hankkeen idea oli valistaa nuoria eri maiden ympäristöhaitoista, meidän porukka pääsi kertomaan Itämeren saastuneisuudesta Bilbaon paikallisuutisiin. Matka oli upea! Meitä oli neljä tyttöä ja kaksi opettajaamme. Asuimme perheissä matkan ajan ja joka päivä koulun jälkeen perheeni tyttö vei minua ympäri Bilbaota moniin upeisiin paikkoihin. Bilbaon arkkitehtuuri on todella hienoa, ja oli mieletöntä nähdä miten Pyreneiden vuoristo ympäröi kaupunkia. Bilbao on ehdottomasti sellainen paikka mihin tulen vielä palaamaan! Bilbao on siis tavallaan osa Espanjaa mutta poliittisista syistä he haluavat kutsua itseään Baskimaan kansalaisiksi. Valitettavasti matkastani on tosiaan 7 vuotta aikaa ja sen matkan kuvat on otettu vanhalla Nikonin pikkukamerallani joten kuvien laatu on blogialustalle haasteellinen, mutta Bilbao on ehdottomasti käymisen arvoinen! Guggenheim-museo on ihan mieletön, samoin kanaali jonka äärellä kyseinen museo sijaitsee. Kanaalin ylle rakennetut sillat ovat jotain mitä en ole missään muualla nähnyt, mm. kondolihissillä varustettu silta on mieletön näky.

Berliini, Saksa
Hyvä ystäväni asuu Berliinissä ja toivon todella että sielläkin koronatilanne helpottaisi ja pääsisin käymään siellä. Olen muutenkin halunnut nähdä ja kokea Berliinin. Opiskelin lukiossa kolme kurssia saksaa, surkein arvosanoin kylläkin mutta olisi ihana päästä puhumaan ja kuulemaan saksaa.
Lissabon, Portugali
Sovimme ystäväni kanssa viime vuonna juuri ennen koronaa, että menisimme kesällä 2020 Lissaboniin pienelle kesälomareissulle, mutta se jäi sitten suunnitteluvaiheeseen emmekä ehtineet edes onneksi varata lippuja tai muuta ennen kuin maailma meni kiinni. Lissabon on ihan mielettömän kaunis kaupunki (ainakin kuvien perusteella) ja siellä on kiinnostavia museoita!

Montenegro
Montenegro on upeanäköinen paikka, en ole siihen sen koommin tutustunut mutta ihan jo maisemien takia haluan kokea sen! Yksi suurista haaveistani olisi tehdä junalla matka eri maiden läpi pisin Eurooppaa.
Kööpenhamina, Tanska
Olen kuullut Köpiksestä paljon hyvää ja aina kun siitä tehdään lehtiartikkeleita esimerkiksi Mondoon tai vaikka Gloriaan, löydän aina lisää syitä miksi haluan sinne. Seuraan aktiivisesti eri kaupunkien muotiviikkoja ja inspiroidun aina kaikista eniten Kööpenhaminan muotiviikoista. Ehkä teen sinne lähitulevaisuudessa jonkun pitkän viikonloppureissun kun se on taas sallittua.
Carda-järvi, Italia
Ehkä jos olette käyneet muutamissakin näissä paikoissa mitä listaan, huomaatte miten kaipaan tietynlaisen estetiikan maihin ja kaupunkeihin. Jotenkin sellainen tietynlainen autenttinen, rouhea estetiikka ja arkkitehtuuri kiehtoo minua todella paljon, ehkä koska sitä ei samalla tavalla Suomessa ole. Italiassa on monia paikkoja mitä haluaisin nähdä mutta jos jostain pitäisi aloittaa, aloittaisin Carda-järvestä joka on niin kaunis! Muita Italian kohteita toivelistallani ovat Rooma ja Milano.<3

Tässä muutama paikka minne matkustan kun se on taas mahdollista ja hiukan siitä millainen matkailija olen. Tuossa ei nyt ollut kaikki maat missä haluan käydä mutta noita odotan eniten. Olisi hei hauska kuulla teidän Travel Bucket Listit ja kokemuksia edellä listatuista maista ja kaupungeista jos olette jossain niistä käyneet! Mitä nähtävyyksiä suosittelisit tai missä majoituitte? Toivottavasti tämä postaus auttoi edes hiukan matkakuumeeseenne. Omaani se ainakin auttoi! Jatketaan juttua Instagramissa, sieltä minut löytää nimellä @ihankahvilla . Valitettavasti en ole saanut Instagram-feediäni enää näkyviin blogiin, mutta yritän vielä korjata asiaa. Ihanaa tulevaa viikkoa kaikille!