Olen viime aikoina kokeillut eri merkkien kosmetiikkatuotteita ja onnekseni uusimmat kokeiluni ovat osuneet nappiin! Olette lukijatilastojen mukaan tykänneet näistä kosmetiikkaesittelypostauksista, ja pidän niistä itsekin. Ostan uuden tuotteen matalammalla kynnyksellä jos sitä joku on jo kokeillut ja sitä rehellisesti suosittelee. Viimeisimmän meikkiesittelypostaukseni voit lukea täältä. Tässä postauksessa on luvassa siis uusien kosmetiikka-aarteiden esittelyä kuvien kera. Viime syksynä inspiroiduin erityisesti ruskeansävyisistä huulipunista ja ruskansävystä. Tänä syksynä olen pyrkinyt raikastamaan ruskeavoittoista meikkiäni esimerkiksi vadelmansävyisellä huulipunalla. Mutta hei, sen pidemmittä höpinöittä meikkisuosittelujen pariin!

Anastasia Beverly Hillsin Brow Freeze

Tämä megasuosion saanut kulmatuote päätyi lopulta minunkin jokapäiväiseen käyttöön. Kyseessä on vähän niinkuin “kulmaliima” joka nostaa kestävästi kulmat “kuin laminoituna” ylös. Harkitsin itse asiassa ennen tätä tuotetta että olisin laminoittanut kulmani mutta tätä tuotetta käyttäessä en ole kokenut sitä ainakaan tällä hetkellä tarpeelliseksi. Tuote on todella riittoisa, jos jotain olen tämän tuotteen kanssa oppinut, niin vähempi on parempi. Jos tuotetta laittaa liikaa, kulmat menevät klimppeihin. Tuote maksaa keskimäärin 29,90€. oma kulmakarvameikkaamiseni on melko monivaiheinen systeemi ja laitan brow freezeä värillisen kulmageelin jälkeen jonka jälkeen käyn ns. epäkohdat vielä läpi kulmatussilla jonka esittelen seuraavaksi.

Anastasia Beverly Hillsin Brow Pen sävyssä Soft Brown

Käytän lähinnä pelkästään Anastasian ja Benefitin kulmatuotteita, tällä hetkellä tosin lähes pelkästään Anastasiaa. Tässä kulmatussissa on tussipää, jolla saa tosi tarkkoja “lisäkarvoja” piirrettyä kulmiin, mikä on ainakin itselleni tosi hyvä juttu koska kulmissani on kohtia jossa karvoja ei ole. Jos (tai omassa tapauksessani kun) tussia menee ohi, sen pystyy tosi helposti kumittamaan esimerkiksi peitevoidesiveltimellä. Kaiken kaikkiaan tosi helppo, superpigmenttinen ja riittoisa tuote joka toimii todella hyvin myös edellä mainitun brow freezen kanssa. Hinta keskimäärin 27€.

Lancome Lash Idole -ripsiväri

Minun oli tarkoitus kokeilla erilaisia markettiripsareita ja etsiä niistä se paras, mutta en malttanut vanhana Lancomefanina olla kokeilematta tätä uutta Lancomen ripsaria. Tähän mennessä lempparini on ollut Monsieur Big josta pidän vieläkin paljon, mutta näin yhden kokeilun jälkeen tämä kilpailee ykköspaikasta. Tilasin tämän Cocopandalta ja sain sen perjantaina käsiini ja kokeilin siis tosiaan äsken sunnuntai-aamupäivällä sitä ensimmäisen kerran. Tuote lupaa erottelevaa ja pidentävää lopputulosta ja sitä se todella antaa. Silmieni muodon takia minun on monen ripsariharjan kanssa hankala saada väriä silmien sisänurkan ripsiin mutta tällä se onnistuu todella hyvin! Unohdin tähän postaukseen ottaa kuvaa harjasta mutta esittelen sitä myöhemmin Instan puolella. Harja on sisäänpäin kaartuva ja melko kapea ja kiertyy hieman rullalle. En ole vastaavanlaiseen harjaan vielä törmännyt. Näin ainakin ensimmäisen kokeilukerran perusteella hintansa väärti ja kaikkien kehujen arvoinen noin 30€ ripsiväri!

BeautyActin Bronzer sävyssä StayCation

Tämä Kicks- kosmetiikkaliikkeen oma merkki on kiinnostanut minua jo pitkään mutta en ole saanut aikaiseksi kokeilla sen tuotteita ennen kuin nyt alkusyksystä kun etsin itselleni uutta aurinkopuuteria. Tämä osui heti silmääni ja sävy oli juuri oikeanlainen kalpealle punapigmenttiselle iholleni. Tämä aurinkopuuteri on paras bronzer mitä olen tähän asti ikinä kokeillut. Se häivyttyy superhelposti, on juuri sopivan pigmenttinen omaan käyttööni ja sitä on myös helppo lisätä. Käytän sitä välillä myös luomilla mihin se sopii myös mainiosti. Hintalaatusuhde on ihan huippu, tuote maksaa nimittäin 16,90€. Tämän perusteella rohkenen kokeilemaan kyllä muitakin BeautyActin tuotteita.

Kuvan meikkiin käytetty edellä mainittuja meikkejä <3

Tässä teille uusien kosmetiikka-aarteiden esittelyä neljän tuotteen verran. Kaikki noista edellä mainituista tuotteista on omassa käytössäni niin arjessa kuin vapaa-ajallakin. Kaikkia tuotteita saa Kicksiltä saatavuustilanteista riippuen, Lancomen ripsiväriä saa mistä vain selektiivistä kosmetiikkaa tarjoavista liikkeistä, kuten Sokokselta ja Stockmannilta Kicksin lisäksi. Arvostan tällä hetkellä meikkaamisessa erityisesti helppoutta, nopeutta ja yksinkertaisuutta mitä arkimeikkiin tulee, kulmakarvagamekin toivottavasti tuosta edellä mainitusta rutiinista lyhenee😂. Jokainen postauksessa esitelty tuote on nopeasti ja helposti levittyvä ja pienellä vaivalla näyttävyyttä tuova tuote johon mielelläni satsaan. Kuten postauksen alussa mainitsin, tällaiset postaukset ovat olleet teille ainakin lukijatilastojen mukaan mieleen, mutta olisi kiva tietää haluaisitteko tulevaisuudessa lisää tällaisia suosituksia/arviointeja kosmetiikasta tai muusta vai jätänkö ne vähemmälle. Mielipiteet otan mielelläni vastaan kommenttiboksiin tai instan puolelle! Toivottavasti löysit itsellesi uusia lemppareita tämän postauksen kautta. Ja hei, ensi viikolla juhlitaan Ihan Kahvilla -blogin 1-vuotissynttäreitä, eli juhlahumua luvassa ensi viikonloppuna! Nyt lähden nauttimaan ihanasta syysilmasta kaupungille. Ihanaa alkavaa viikkoa kaikille! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *