Moikka! Ensi viikolla tulee kuukausi koulun alkamisesta. Viimeiset viikot on olleet lähinnä jatkuvaa aikataulutusta, erilaisia tunnepurkauksia sekä ajatusta ”Muistinkohan mä nyt kaiken?”. Mutta hei, homma yllättävän hyvin hallussa, vaikka Sählä-Sandra olenkin! Tässä postauksessa kerron teille miten on menneet minun ensimmäiset viikot korkeakouluopiskelijana!

Kun opiskelet alaa joka on ollut sinulle jo vuosia pelkkä harrastus ja unelma

Jo vuosia olen kuunnellut kaiken maailman yrittäjyyspodeja, äänikirjoja yritystarinoista, lukenut ja opiskellut omaksi ilokseni markkinoinnista, brändäämisestä ja yrittämisestä. Nyt kun kurssit ovat lähteneet kunnolla käyntiin, on ollut ihan häkellyttävää tajuta että nyt saan siitä kaikesta ammatin ja kohta pääsen tekemään sitä työkseni! Odotan jo innolla, että pääsen valitsemaan ensi keväälle kursseja…🥰 Tästä kaikesta tekee vielä tuhat kertaa inspiroivampaa meidän kouluryhmä! Osaan pääsin tutustumaan jo orientaatiopäivillä. Ensimmäisenä päivänä olin hieman kauhuissani siitä miten tällainen 25v hölösuu-lastenohjaaja pysyy noiden muiden huipputyyppien perässä ja miten opin puoliakaan sitä mitä muut työkokemuksillaan ja yrityksillään osaavat. Nopeasti kuitenkin nuo ajatukset väistyivät kun pääsin tutustumaan ryhmäläisiin. Opitaan varmasti jokainen toisiltamme tosi paljon. Nyt en malttaisi millään odottaa että lokakuun lopulla pääsen taas Poriin näkemään kaikkia!

Työn ja koulun yhdistäminen

Tämä on asia jota ehkä eniten jännitin. Miten yhdistän nämä kaksi asiaa huolehtimalla myös omasta jaksamisestani? Heh, tuohon en kyllä tiedä vielä vastausta mutta so far so good! Olen tehnyt töitä nyt 1-3 päivää viikossa koulun ohella mikä on ollut oikeastaan ihan kivaa. Satunnaiset työpäivät katkaisee kivasti viikkoa ja näinä aikoina kun elinkustannukset ovat nousseet, tienaan mielelläni hieman lisätienestiä. Hieman jännittää kyllä jo loppuvuosi, teen nimittäin marras- joulukuun kokonaan töitä koulun ohella. Tämän syksyn mantrani on kuitenkin ollut vankasti: ”Mennään viikko kerrallaan.” Ja tämä on tähän asti toiminut hyvin. Olen kyllä yllättynyt miten rennosti ja positiivisin mielin olen ottanut kaiken mitä vastaan on tullut. Toivottavasti tämä fiilis myös pysyy!

Vapaa-aikaan panostaminen

Tästä puhuin yhdessä edellisessä postauksessakin. Arkeni on tällä hetkellä pääasiassa töitä ja kotona opiskelua. Siksi on ollut tosi tärkeää täyttää kalenteria myös jollain ihan muulla kuin työ- ja koulujutuilla mitkä mielellään myös veisi pois kotoa. Pyrin aina kouluhommien jälkeen käymään vähintään lenkillä jotta pääsen purkamaan paikallaan istumisesta aiheutuvan levottomuuden ja pääsemään pois kouluajatuksista. Lisäksi olen aloittanut käsityöt uudelleen ja salillekin olen vihdoin päässyt koronan jälkitaudin jälkeen! Seuraava vapaa-ajan aktiviteetti jota odotan, on opiskelijapirskeet, joita en ole päässyt vielä kokemaan, mutta ehkä pian! Haalarit ovat odottaneet ulkoiluttamista jo tovin…😋

Arjen hallinta ja aikataulutus

Tällä hetkellä apuvälineitä arkeni hallintaan sekä kouluhommien etenemiseen, on monia! Paperikalenterissani on tehtävien deadlinet, työvuorot, lääkärit plus kaikki muu mitä vaan pitää muistiin laittaa. Sitten on hehkuttamani Inspisplanneri. Tästä olen tehnyt nitojalla neljän viikon valtavan plagaatin jääkaapin oveen. Siihen kirjaan myös työvuorot, salipäivät, päivittäiset koululukujärjestykset eli teen joka sunnuntai seuraavan viikon koulupäiville omat lukkarit. Lisäksi plannerista löytyy paperikalenterin mukaisesti kaikki mitä tarvitsee sen neljän viikon aikana muistaa + viikkotavoitteet blogipostauksille sekä koulutehtäville. Näiden lisäksi jääkaapin ovesta löytyy syksyn to do- lista jossa on erilaisia kodinhoitoon, aikojen varaamisiin sun muihin liittyviä juttuja mitä pitää muistaa nyt syksyllä hoitaa. Näiden kaikkien lisäksi puhelimen kalenterista löytyy muistutukset työvuoroista, lääkäreistä, sekä muista asioista mitkä on AIVAN PAKKO MUISTAA! Onnistuisinkohan pienentämään tätä apuvälinelistaa tämän syksyn aikana? Ehkä…

Hallittu kaaos

Sellaiset on ollut minun ensimmäiset viikot korkeakouluopiskelijana. Jos jollain fraasilla arkeani nyt kutsuisin, se olisi hallittu kaaos. Mutta just nyt tykkään siitä tosi paljon ja aion nauttia siitä. Kaikki hommat ei vielä ole ihan hallussa mutta ajan kanssa kaikki lutviutuu. Olen alkanut taas aktivoitumaan Ig:n puolella joten uusillekin lukijoille tiedoksi: @sandrakahvilla löytyy! Nyt yksi viikonloppurutiineistani alkaa, eli Selviytyjät Suomi, joten palaan sen pariin, ja blogin pariin palaan seuraavaksi vähän eri aiheen tiimoilta, joten ensi kertaan! Kiitos kun luet! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights