Tähän postaukseen sain inspiraation ihanalta kaveriltani sekä viime viikolla vietetystä Yrittäjän päivästä. Hiukan olen aihetta sivunnutkin ja aihetta on toivottukin useasti, on vain ollut melko korkea kynnys itselleni siitä kirjoittaa. Nykyään kuitenkin puhun tämän postauksen aiheista mielelläni ja jaan inspiroituneena tarinani myös teille. Alkukesästä kirjoitin postauksen siitä, mitä ensimmäisestä vuodesta yrittäjän tutkinto-ohjelmassa on jäänyt käteen. Sivusin postauksessa aihetta huijarisyndrooma ja tätä aihetta käyn kanssasi läpi tänään kuten tuossa postauksessa lupasin. Avaan myös aihetta, jota onnekseni saan elää ja hengittää ja opiskella päivittäin, eli pohdintojani yrittäjyydestä. En siis VIELÄ ole yrittäjä, mutta joka päivä koen olevani lähempänä tuota unelmaa! Kuitenkin edelleen aina välillä kysyn hiljaa itseltäni: Onko minusta tähän?

Mistä ajatus yrittäjyyteen?

Lähdetään ihan alusta. Kun lähdin suunnittelemaan Ihan Kahvilla -blogia, ydinajatus blogin perustamisessa oli antaa ihmisille rohkeutta pohtia, millaista on se sinun omannäköisesi arki ja elämä ja miten sen saisi. Kun lähdin miettimään, mitä haluan seuraavaksi tehdä päättäessäni siirtyä pois lastenhoitajan työstä, kysyin itseltäni, mitä tekisin jos minulla olisi kaikki aika ja raha käytettävissä. Mitä tekisin työkseni jos ei tarvitsisi miettiä palkkaa tai minkään sortin resursseja vaan voisin päättää mitä ikinä haluaisin tehdä elääkseni? Paljon erilaisia ideoita tuli kun tovin pallottelin. Mutta vaikka ideoita tuli yllin kyllin, lopputulos oli aina se, että haluan yrittäjäksi. Minun omannäköiseen arkeen ja elämään liittyy se, että saan rakentaa myös omanlaiseni työn, päättää itse omat aikatauluni ja työskennellä omilla ehdoillani. Luoda jotain omaa.

Mörkö nimeltä huijarisyndrooma

Voisin tehdä kokonaisen oman postauksen aiheesta alanvaihto ja siihen liittyvät fiilikset. Olen 7 vuotta tehnyt töitä varhaiskasvatuksessa. Olen kasvanut aidosti aikuiseksi sen työn parissa. Työidentiteettini on perustunut täysin vaka-ammattilaisen identiteettiin. Kun sitten vaihdoin täysin itselleni vieraaseen alaan ja päädyin vielä siihen villi kortti -vaihtoehtoon, jossa osa on kokeneita yrittäjiä ja osa kaltaisiani alanvaihtajia, prosessoitavaa oli. Muutama viikko orientaatiopäivien hurmiofiiliksestä iski mieleeni salaman lailla kysymys: Mitä MINÄ tässä porukassa teen? Minulla ei ollut valmista yritysideaa, pieniä aihioita kyllä mutta ei mitään mitä lähtisin eteenpäin viemään siinä kohtaa. Minulla ei ollut muuta kokemusta tuosta mystisestä alasta kuin mitä olen bloggaamisen kautta oppinut ja mitä podcasteista olin kuullut. ”Tekivät virheen kun ottivat minut tänne…” ajattelin.

Ei jatkuva riesa vaan tilannetajuinen pirulainen

Opintoni ovat alusta saakka edenneet hyvin. Alusta saakka myöskin tunsin suurta intoa opintoja ja koko koulua kohtaan ja tunsin, että opiskelen itseäni todella suuresti inspiroivaa alaa. Kuitenkin aina juuri silloin kun ei olisi tarvinnut, pieni ääni kuiskasi päässäni: ”Pysynkö muiden perässä?” ”Olenko tarpeeksi fiksu tähän?” ”Onko minusta tähän?” ”Koska nuo muut huomaavat, että en kuulu porukkaan?” Ja teenpäs tähän kohtaan yhden asian selväksi. Meillä on huikea mutta myös hyvin rento ryhmä sekä superihanat opettajat ja aina kun pääsen käymään koululla, on kuin kotiin palaisi. Kesä tuntui turhan pitkältä ilman tuota omaa rakasta laumaa. Eli kukaan ei olisi voinut tehdä mitään tämän eteen. Pidin huolen, etten näytä fiiliksiäni ulospäin. Mutta sehän on huijarisyndrooman koukku. Et halua paljastaa että olet ”se surkein porukassa” jolloin kukaan ei osaa kertoa sinulle, että olet juuri oikeassa paikassa, olet ansainnut tämän ja ”itse asiassa minullakin on tämä sama fiilis itsestäni”. Kuten alussa mainitsemassani postauksessa kerroinkin, nykyään seison ylpeänä ryhmätovereideni vierellä. Jos jotain olen ihan viime aikoinakin oivaltanut on se, että olen pystyvä, ansaitseva ja arvokas, ihan kuten kaikki muutkin huipputyypit meidän tutkinto-ohjelmassa.

Vaadimme itseltämme liikaa

Yhteiskunnassamme ihannoidaan suorittamista, onnistumisia, jatkuvasti eteenpäin ja korkeammalle puskemista ja menestymistä. Kukaan ei varsinaisesti välttämättä reagoi jos mokaat, mutta välillä tuntuu että joku sitä kumminkin odottaa. Aina on joku joka nauttii muiden epäonnistumisesta. Mediassa muistetaan aina menestysyrittäjät ja konkurssin tekijät. En ihmettele yhtään ettei monet halua lähteä tähän. Olen todennut monesti, että jäänpä palkansaajaksi tai lähdenpä yrittäjäksi, teen jonkun mielestä kuitenkin väärin joten enpä pahemmin jaksa enää miettiä muita kun sotken menemään. Jos sinulla on joku asia mikä saa sinut innostumaan, minkä takia et malta suunnitteluiltasi mennä nukkumaan, joku asia mistä et saa tarpeeksesi, tee sen asian eteen töitä! Älä mieti, mitä sukulaisesi tai ystäväsi tai naapurin Pertti-Eveliina miettii, vaan toimi. Ne oikeasti tärkeät ihmiset tukevat sinua kyllä matkallasi, viimeistään sitten kun huomaavat sinun olevan oikeassa paikassa itsesi kanssa.

Sinusta on tähän!

Jos jotain voin antaa sinulle tässä postauksessa, olet sitten yrittäjyydestä haaveileva tai vaikka ihan uudessa työpaikassa, uudessa harrastuksessa, oikeastaan missä tahansa vähän uudessa tilanteessa. Sinusta on tähän. Sinä olet juuri oikeassa paikassa. Kukaan ei ole seppä syntyessään, kukaan ei ole valmis heti aloittaessaan. Olet sitten mennyt uuteen työpaikkaan tai kouluun, et voi osata kaikkea heti vaan kouluun menet oppimaan ja uudessa työpaikassa se on nimenomaan uusi työpaikka. Et voi osata siellä kaikkea ennen kun olet opetellut. Anna itsellesi armoa. Arvosta itseäsi. Ja ehkä semmoinen käytännön vinkki on että etsi sieltä uudesta ympäristöstä joku kuka tuntuu turvalliselta ja puhu niistä fiiliksistä. Vaikka ne tuntuisi kuinka vähäpätöiseltä ja naurettavilta niin puhu niistä. Se oli myös minulle ainoa pakokeino tästä.

Minusta on tähän!

Jos jotain voisin sanoa sille vuoden takaiselle Sandralle, se olisi ”Unohda nuo roska-ajatukset. Susta on tähän. Vuoden päästä sä tutoroit jo seuraavia. Joo, välillä tuntuu, että juokset pipo silmillä kivikossa, mutta sä nautit siitä silti. Sä oot niin oikeassa paikassa.” Tällä hetkellä minulle yrittäjyys on lähempänä kuin koskaan vaikken vielä tarkalleen tiedä koska yrittäjäksi lähden mutta aivan varmasti lähden. Joo, varmasti tulen mokaamaan, varmasti petyn itseeni vielä useasti mutta entä sitten? Siitä oppii. Suurin muutos vuoden takaiseen on se, että luotan itseeni ja siihen, että olen oikeassa paikassa, menossa juuri oikeaan suuntaan. Blogin perustaminen ja tähän kouluun lähteminen ovat opettaneet minulle sen, että jos se jokin asia ei jätä sinua rauhaan vaikka se pelottaa, mutta silti kiinnostaa niin paljon, katso se kortti. Koska nämä kaksi asiaa on yhdet parhaista asioista mitä itselleni on tapahtunut ikinä. Ja kun se pikkumörkö kysyy sinulta ”Onko minusta tähän?” huitaise se olkapäältäsi ja sano ”On.”

Kiitos kun luet.<3