Onko minusta tähän?

Voisin tehdä kokonaisen oman postauksen aiheesta alanvaihto ja siihen liittyvät fiilikset. Olen 7 vuotta tehnyt töitä varhaiskasvatuksessa. Olen kasvanut aidosti aikuiseksi sen työn parissa. Työidentiteettini on perustunut täysin vaka-ammattilaisen identiteettiin. Kun sitten vaihdoin täysin itselleni vieraaseen alaan ja päädyin vielä siihen villi kortti -vaihtoehtoon, jossa osa on kokeneita yrittäjiä ja osa kaltaisiani alanvaihtajia, prosessoitavaa oli. Muutama viikko orientaatiopäivien hurmiofiiliksestä iski mieleeni salaman lailla kysymys: Mitä MINÄ tässä porukassa teen?

Hiusmallihommia ja muita kuulumisia

ein tuossa viikonloppuna itselleni perinteistä loppuvuoden To Do -listaa jääkaapin oveen ja olin ihan yllättynyt, että tekemättömiä kouluhommia on enää 3. Aloin marraskuun alkupuolella tekemään täysipäiväisesti töitä opintojen ohella jouluun asti ja nämä ekat viikot ovat olleet työn lisäksi myös koulun puolesta hyvin intensiivisiä. Ennen tämän työputken aloittamista pidin kyllä 3 viikkoa ns. opiskelulomaa jolloin pyrin tehtäväkasaa pienentämään, siinä ihan hyvin kyllä onnistuen. Tämä loppuvuoden tehtäväsuma yllätti kuitenkin vielä melko kokemattoman amk-opiskelijan.

Mitkä ihmeen uudet tuulet?

Täällä ollaan startattu heinäkuun kestävä loma ja valmistauduttu syksyllä alkaviin uusiin tuuliin. Tästä hieman tiisasin viime viikolla Instan puolella ja DM täyttyi kysymyksistä nopeasti! Ajatuksena oli postata teille vaikka mitä kesäpostauksia kesäkuussa kun olin vielä töissä. Kesäkuun puolessa välissä sain kuitenkin niin mahtavia uutisia että tuntui hassulta postailla kesämeikeistä ja tyylistä niin kuin mitään uutta ja jännää ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan halunnut paljastaa näitä uutisia ennen kuin pystyn ns. varmistamaan asian ja kun tätä nyt kirjoitan, olen juuri päässyt sen tekemään. Niin siis mitkä ihmeen uudet tuulet?

Verified by MonsterInsights