Kun kaikki menee päin mäntyä

Tällä viikolla tuntui, että kaikki mitä suunnittelin, meni totaalisen mönkään. Aikataulut eivät pitäneet, en pystynyt keskittymään mihinkään, tuntui ettei mikään mihin ryhdyin, onnistunut ja motivaatio kaikkeen oli täysin kadonnut. Jäin itselleni joka päivä kiinni siitä miten paljon itseäni ruoskin henkisesti joka pienestäkin epäonnistumisesta ja olo oli niin umpisurkea kuin olla ja voi. Lopulta kuitenkin tästäkin viikosta selvisin voittajana, ainakin melkein, ja ensi viikkoon päästään taas hiukan paremmalla energialla! Tässä postauksessa jaankin teille omat vinkkini miten selvitä kun hommat kasaantuu, mikään ei tunnu onnistuvan, kaikki menee päin mäntyä ja pakkaa meinaa hajota tai on jo hajonnut.

Opiskelusta podcast-haaveisiin

Alkuvuosi on mennyt aika rauhallisissa merkeissä. Kouluhommia on ollut paljon mutta paljon muuta ei ole näinä parina kuukautena ollutkaan. Rauhallinen alkuvuosi on ollut siitä hyvä, että olen ottanut kevääksi 47 opintopisteen edestä kursseja ja monet niistä ovat melko työläitä. Hommaa siis on kyllä riittänyt! Olen siis saanut rauhassa paiskia kouluhommia mikä tarkoittaa, että jos teen kouluhommia tällä tahdilla, loppukeväästä saattaa tulla hitusen rauhallisempi. Olen kuitenkin huomannut kaipaavani vähän jotain säpinää arkeen. Jotain mikä toisi jotain kivaa uutta arkeen!

Arjen peruspilarit

Tämä on päätavoitteeni syksylle: luoda selkeät arkirutiinit. Loppuvuoteni tulee olemaan koulun ja työn täyteinen ja näiden kahden yhdistäminen tulee olemaan jännittävää oppisopimuskouluvuosien jälkeen. Vuosi sitten vuoroduunista päivätyöhön siirryttäessä opin nopeasti kuinka tärkeää mulle on luoda selkeät arkirutiinit ja koen että jaksamiseni kannalta on tärkeää luoda toimivat rutiinit heti koulun alettua. Koulu tulee olemaan n. 95% verkkototeutusta joka tuo omat etunsa ja haasteensa arjen hallintaan. Jos en tee selkeitä aikatauluja esim. siivouspäivien ja ruoanlaiton osalta, alan helposti hosumaan niissä.

Tavoitteena miellyttävämpi arki vuonna 2022?

11 päivän koronaeristyksen aikana oli aikaa pohtia sitä omaa ihannearkea ja mitä siitä puuttuu ja mitä haluun siitä ottaa pois. Miten saan tästä käsillä olevasta arjesta sellasen ettei ihan joka päivä tunnu maanantailta eikä aina oo se fiilis että koska se perjantai on? Onko tuttu fiilis? Arkea kuitenkin suurimmaksi osaksi elämä on ja meidän kaikkien pitäis pystyä vaikuttamaan siihen miltä se oma arki näyttää ja mitä me siihen omaan arkeen kaivataan jotta me siinä viihdyttäisi.

Pieniä askeleita kohti terveellisempää arkea

En ole aikaisten aamujen fani mutta olen tehokkaimmillani kun olen mennyt ajoissa nukkumaan, nukun 8 tuntia ja herään ajoissa. Rutiinit, säännölliset nukkumaanmeno- ja herätysajat eivät ole olleet kuitenkaan osa arkeani kun opiskelin oppisopimuksella ja tein vuorotyötä viimeiset 3 vuotta. Aina kun en ollut töissä tai tehnyt kouluhommia, olin liian väsynyt tekemään mitään erityistä hyvinvointiani edistävää. Nyt arkeni on muuttunut selkeästi koulusta valmistuttuani ja päivätyöhön siirtyessäni ja olen tehnyt muutamia muutoksia rutiineihini ja arkeeni. Tässä postauksessa esittelen muutamia pieniä askeleita kohti terveellisempää arkea.

Akut ladattu arkeen ja blogia päivitetty

Halusin hieman kuratoida blogia ja luoda sille selkeämmän punaisen langan. Rupesin lomalla pohtimaan, mistä asioista haluan kirjoittaa, mitkä asiat minua oikeasti kiinnostavat ja mitä voisin teille lukijoille antaa enemmän. Halusin blogista siis selkeämmän ja sujuvamman. Halusin lisätä kategorioihin hyvinvoinnin. En ole siinä millään tavalla ammattilainen, mutta jokainen haluaa voida hyvin ja löytää ne omat keinot voida hyvin. Hyvinvointia-osioon tulee siis syksyn mittaan erilaisia hyvinvointiin liittyviä postauksia joissa pohdin, avaudun ja ideoin erilaisiin hyvinvointiin liittyviin teemoihin liittyen.

Kisaväsymyksestä, yliajattelusta ja arjen + ja –

Valoa selkeästi on koronatunnelin päässä ainakin näillä näkymin. Saa nähdä saako itsekin rokotteen ennen kesän loppua. Haaveilen jatkuvasti maskittomasta kesästä ja pohdin maskien pakastamista helteiden varalle. Ehkä kohta uskaltaudutaan jo keikoille ja nauttimaan ihmisten seurasta. Ehkä kohta pystyy hahmottamaan omaa elämäänsä pidemmälle kuin 3 kuukauden päähän.

Ajankohtaiskatsaus arkeeni ja elämääni

Tällä hetkellä kun tätä postausta kirjoitan, istun sohvallani lauantaina aamupäivällä nauttimassa ensimmäisestä vapaasta viikonlopustani pitkään aikaan. On ollut töitä, koulua, näytön tekemistä sun muuta ja nyt kun isoimmat niihin liittyvät stressit on taltutettu, nautin täysin siemauksin tästä rentoutuneesta fiiliksestä.

Verified by MonsterInsights