Ihonhoidon lempparit

Kauneusalan ammattilaisia nyt tovin somessa seuranneena olen kuitenkin oppinut että vaikka iho olisi sekaiho, sen tarpeet eivät ole samat kuin kaikilla sekaihon omaavilla. Jokaisen iho on oma yksilönsä niin kuin kantajansakin. Lisäksi luonnonkosmetiikka on kiinnostanut minua jo pitkään, joten aloin rohkeasti kokeilemaan eri luonnonkosmetiikan merkkejä. Esittelenkin nyt teille ne ihonhoitotuotteet, niin luonnonkosmetiikasta kuin ns. normipuolelta, mitkä minulle ovat ainakin tähän mennessä toimineet ja lopussa vielä kerron mitä vielä kaipaan ihonhoitooni!

Tämän hetken suosikkeja ja kuulumisia

Valmistuminen lähenee ja viime viikot ja viikonloput ovatkin menneet lähinnä töissä ja kouluhommia tehdessä. Vaikka välillä olisikin ollut aikaa kirjoittaa blogia, on aivot lyöneet tyhjää kirjoittaessa kun on jo antanut itsestään kaiken koulujuttuihin. Odotankin innolla sitä että alkaa pikkuhiljaa kouluhommat vähenemään. Huomenna alkaa toiseksi viimeinen näyttöni ja sen jälkeen on enää yksi näyttösuunnitelma kirjoitettavana ja sitten olenkin valmis lastenohjaaja! <3 Ajattelin nyt pitkästä aikaa esitellä teille tämän hetken lempparijuttuja ja kuulumisia. Olette tilastojen mukaan tykänneet sekä suosikkijuttujen listaamispostauksistani että kuulumispostauksistani joten nyt saatte molempia!

Ihonhoidon Sankarit Maknea ja Marraskuuta Vastaan!

Jos jotain hyvää tämä vuosi on elämääni tuonut niin sen, että panostan enemmän ihoni hoitoon. Olen löytänyt kasvonaamioiden ihanuuden, syyn yövoiteen olemassaololle sekä selkeän rutiinin kasvojeni hoitoon ylipäänsä. Ihoni ei ole varmaan koskaan voinut näin hyvin jos ei tuota himputin MAKNEA lasketa.

Verified by MonsterInsights