2022 Wrapped

Vuosi 2021 oli henkilökohtaisesti elämäni yksi inhottavimmista vaikka myös kasvatti ja opetti paljon. Päätin kuitenkin viime uutenavuotena, että vuodesta 2022 tulee elämäni vuosi ja niin siitä piru vie tulikin! Minulla on tapana asettaa jokaiselle vuodelle omat tavoitteet, lupauksiin kun en usko. Tälle vuodelle tavoitteenani oli terveyteni edistäminen, uusien ihmissuhteiden luominen sekä uuden ammatin löytäminen ja kouluun hakeminen. Kerrankin voin sanoa saavuttaneeni, jopa ylittäneeni tavoitteeni, vaikka ne olivatkin tavallista vaativammat.

Ajatuksia Jouluperinteistä

arsinaista joululomaa minulla ei tänä vuonna ole pyhien ja viikonloppujen lisäksi mutta juuri siksi ja koska kohta jo ohi mennyt vuosi on ollut vähintäänkin uuvuttava ja muutoksien täyteinen, olenkin päättänyt tämän joulun vain nauttia olostani. Ja syödä. Ja viettää laatuaikaa perheen kanssa. Ei suorittamista, ei mitään pakollista. Mahdollisimman vähän ruutuaikaa. Telkun töllöttämistä lukuunottamatta. Tammikuussa minua odottaa loputtomalta tuntuvan koulutyömäärän purkamisen aloittaminen ja vaikka minun piti sitä jo aloittaa tässä ennen joulua, päätin kuunnella omaa jaksamistani ja jättää suosiolla ne tammikuuhun josta uudella tarmolla jatkan koulun loppuhommien tekemistä. Nyt jos koskaan on aika palautua ja ladata akkuja kevättä varten.

Vihdoin se on täällä: Joulukuu!

Olen aina pitänyt joulusta mutta omaan kotiin muutettua on joulu löytänyt yhä suuremman paikan sydämestäni. En olisi vielä 2 vuotta sitten uskonut että tulen soittamaan Spotifysta omasta tahdostani joulumusiikkia, tekemään sinne oman joulusoittolistan ja jammailemaan ja laulamaan niiden biisien tahdissa samalla kun leivon pipareita.

Verified by MonsterInsights