Nyt karsitaan arjesta

Vaikka elokuu onkin vielä kesäkuukausi, mun ajatukset kääntyy aina elokuuhun siirryttäessä syksyyn ja uuden alkavan arjen suunnitteluun. Olenko muuten ainoa joka ajattelee, että elokuussa alkaa tavallaan uusi vuosi? Tässä postauksessa käydään lyhyesti läpi kulunutta kesää, sekä alkavaa syksyä. Tulevaa syyskautta pohtiessani rupesin miettimään arkeani vähän eri vinkkelistä kuin yleensä. Yleensä pohditaan, mitä uutta haluaa tuoda arkeen ja mitä kivaa piristystä siihen saisi. Entä jos sen sijaan mietitään, mikä siinä omassa arjessa ei esimerkiksi keväällä toiminut ja mitä siihen omaan henkiseen koulureppuun ei enää pakata mukaan, kun se arkiralli taas kunnolla alkaa?

Villistä kortista ainoaksi vaihtoehdoksi

Tänä viikonloppuna juhlittiin valmistuneita ja ajattelin että ennen kesälaitumille kirmausta jaan teille vielä yhden kouluaiheisen postauksen. Nyt on sitten tällä muikkelilla eka vuosi yrittäjän tutkinto-ohjelmaa takana. Vuosi on pitänyt sisällään niin paljon enemmän kuin olisin ikinä uskonutkaan ja ajattelinkin jakaa ajatuksiani siitä teille. Miten SAMKin yrittäjän tutkinto-ohjelma päätyi minulla villistä kortista ainoaksi vaihtoehdoksi ja mitä kaikkea tämä ensimmäinen vuosi on pitänyt sisällään?

Verkko-opiskelun Q&A

Pyysin teiltä Instagramissa ja täällä blogin puolella kysymyksiä liittyen verkko-opintoihin ja opintoihini yrittäjän tutkinto-ohjelmassa. Niitä tulikin paljon, kiitos niistä! Monet kysymyksistä liittyivät arjen ja ajan hallintaan sekä yleisesti verkko-opintoihin. Miksi valita verkko-opinnot? Mitä plussia ja miinuksia siihen liittyy? Tämän tyyppisiä kysymyksiä tuli myös paljon. Jotta pystyn vastaamaan mahdollisimman moneen kysymykseen, vastaan laajemmin saman aiheen alla oleviin kysymyksiin.

Ensimmäiset viikot korkeakouluopiskelijana

Jo vuosia olen kuunnellut kaiken maailman yrittäjyyspodeja, äänikirjoja yritystarinoista, lukenut ja opiskellut omaksi ilokseni markkinoinnista, brändäämisestä ja yrittämisestä. Nyt kun kurssit ovat lähteneet kunnolla käyntiin, on ollut ihan häkellyttävää tajuta että nyt saan siitä kaikesta ammatin ja kohta pääsen tekemään sitä työkseni! Odotan jo innolla, että pääsen valitsemaan ensi keväälle kursseja…🥰 Tästä kaikesta tekee vielä tuhat kertaa inspiroivampaa meidän kouluryhmä!

Mitkä ihmeen uudet tuulet?

Täällä ollaan startattu heinäkuun kestävä loma ja valmistauduttu syksyllä alkaviin uusiin tuuliin. Tästä hieman tiisasin viime viikolla Instan puolella ja DM täyttyi kysymyksistä nopeasti! Ajatuksena oli postata teille vaikka mitä kesäpostauksia kesäkuussa kun olin vielä töissä. Kesäkuun puolessa välissä sain kuitenkin niin mahtavia uutisia että tuntui hassulta postailla kesämeikeistä ja tyylistä niin kuin mitään uutta ja jännää ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan halunnut paljastaa näitä uutisia ennen kuin pystyn ns. varmistamaan asian ja kun tätä nyt kirjoitan, olen juuri päässyt sen tekemään. Niin siis mitkä ihmeen uudet tuulet?

Verified by MonsterInsights