Moikka ihanat! Toivottavasti teidän kaikkien joulu on ollut onnistunut. <3 Omani oli aivan ihana, vaikka jotenkin joulufiiliksen löytäminen oli tänä vuonna harvinaisen haastavaa. Mukavaa ja rentoa kuitenkin oli ja jouluruokaa ja suklaata tuli taas mätättyä koko vuoden edestä. Kävimme perheen kanssa kokeilemassa Marina Palacen joulupöydän joka ei jättänyt kyllä kylmäksi, tai varsinkaan nälkäiseksi! Lämmin suositus siis Turussa tai Turun lähistöllä joulujaan viettäville! Nyt alkaa joulu kuitenkin olla taputeltu ja on aika käydä läpi mitä vuodesta 2022 jäi käteen ja mitä tuleva vuosi tuo mahdollisesti tullessaan. Tämä on 2022 wrapped!

Oman jaksamisen kuunteleminen
Elämäni vuoden korkkasi komeasti 11 päivää kestänyt korona ja sen sairastinkin lopulta 2 kertaa koko vuonna. Koronapostauksestani tuli muuten ihan ennätyssuosittu! Jos et ole käynyt lukemassa, pääset lukemaan täältä. Helmikuussa koronasta toipumisen jälkeen hankin pitkästä aikaa salikortin ja aloin käymään 1-2 kertaa viikossa salilla. Tämän lisäksi aloin lenkillä useasti viikossa ja näistä on tullut oikein toimiva kombo arkeeni erityisesti nyt kun opiskelen etänä. Pyrin tammikuusta lähtien käymään salilla pari kertaa viikossa yhden sijaan. Koen kaipaavani lisää liikuntaa arkeeni sekä lisää rutiineja elämääni, varsinkin kun koulun osalta tuleva kevät tulee olemaan aika tiukka. Vuosi on ollut todella tapahtuma- ja tunnerikas ja oman kropan ja mielen kuunteleminen on ollut tosi tärkeää tänäkin vuonna. Jos jotain haluankin ottaa mukaan ensi vuoteen on se itsensä kuuntelemisen taito. Aina ei tarvitse suorittaa sata lasissa vaan 80% riittää ja erityisesti seuraava mantra kulkee mukanani keväällä(täytyy varmaan tatuoida otsaan…😉) ”Kaikista opintojaksoista ei tarvitse saada vitosia!”.

Kouluun pääseminen konkretisoi unelmia
Viime alkuvuoden tavoitteeni oli selkeyttää urahaaveitani ja hakea yhteishaussa korkeakouluopintoihin. Hain tradenomi-päiväopintoihin Turkuun, Poriin ja Tampereelle sekä Poriin yrittäjän tradenomitutkintoon. Yrittäjän tradenomitutkinto oli täysin villi kortti, vain pelottavalta tuntuva suuri unelma ja siksi laitoinkin sen haussa viimeiseksi. Hakuvaiheessa vasta huomasin, että kyseiseen tutkinto-ohjelmaan on pääsykoekurssi kokeen sijaan, mikä osoittautui lopulta onnenpotkuksi. Pääsykoekurssia tehdessäni kiinnostukseni päiväopintoja kohti alkoi himmetä ja yrittäjän tutkinto-ohjelmaa kohtaan kasvaa kasvamistaan. Lopulta salaa toivoinkin, että pääsisin vain sinne. Ja kuten edelliset postaukseni lukeneet tietävätkin, niinhän siinä lopulta kävi! Tästäkin on oma postauksensa johon pääset täältä. Koulun alkaessa olin aika pihalla kaikesta. Tuntui, että koko meidän ryhmä on täynnä superkokeneita, kaiken tietäviä tyyppejä ja minut on vaan vahingossa pudotettu mukaan, mutta lopulta pääsin vauhtiin itsekin. Siitä asti kun pääsin koulurytmiin kiinni, olen ollut koko ajan vain vakuuttuneempi siitä kuinka oikeassa paikassa olen ja miten menen juuri oikeaan suuntaan. Myöskin koulutukselliset tavoitteeni kirkastuvat jatkuvasti uusia opintojaksoja haravoimalla ja opiskelemalla koko ajan lisää.

Lisää tapahtumia elämääni, kiitos!
Tänä vuonna pääsin taas tekemään hiusmallin hommia Turun häämessuille ja myös ensi vuodelle toivon tällaisia kerran elämässä -tilaisuuksia. Ja hiusmallinhommat noin ylipäänsä ovat ihania, jos siis kaipaat hiusmallia, tiedät mistä löydät minut! 😉Nyt kun koronarajoitukset ovat ohi, on ihana nähdä että porukka menee ja tekee ja siihen pyrin myös itsekin. Kaipaan festareita, keikkoja, tapahtumia, matkustamista ja spontaaniutta elämääni ja tätä kaikkea lähdenkin ensi vuodelta hakemaan! Opiskelijabudjetilla kylläkin!
Elämäni vuosi 2022
Vuosi 2021 oli henkilökohtaisesti elämäni yksi inhottavimmista vaikka myös kasvatti ja opetti paljon. Päätin kuitenkin viime uutenavuotena, että vuodesta 2022 tulee elämäni vuosi ja niin siitä piru vie tulikin! Minulla on tapana asettaa jokaiselle vuodelle omat tavoitteet, lupauksiin kun en usko. Tälle vuodelle tavoitteenani oli terveyteni edistäminen, uusien ihmissuhteiden luominen sekä uuden ammatin löytäminen ja kouluun hakeminen. Kerrankin voin sanoa saavuttaneeni, jopa ylittäneeni tavoitteeni, vaikka ne olivatkin tavallista vaativammat. Toki tähän kaikkeen vaikutti myös se, että koronarajoituksia alettiin purkaa pikkuhiljaa kevään mittaan ja lopulta poistettiinkin. Tämä vuosi opetti paljon, ja haluankin viedä tämän vuoden fiilistä ensi vuoteen myös! Tämä vuosi toi elämääni muun muassa uusia ihmisiä joiden kanssa odotan paljon yhteisiä hetkiä ensi vuodelle.

Mitäs ensi vuonna?
Kerrankin minulla on rauha tulevan vuoden suhteen. Koulu jatkuu, töitä varmasti riittää. Ehkä nyt ensimmäinen tavoitteeni on löytää se opiskelijayksiö josta olen paasannut nyt ties kuinka kauan täällä blogissakin. Kysynpähän vaan, että kuinka vaikeaa voi olla löytää mukavahko asunto johon mahdun romuineni ja jossa en koe, että seinät kaatuu päälle kun opiskelen etänä ja joka olisi edes semi-hyvässä kunnossa? Voin kertoa, helppoa se ei tunnu olevan! No, ensi vuonna muutan varmasti, vuokrannousut pakottavat siihen! Toivon ensi vuodelta enemmän yhteistä aikaa ystävien, perheen ja muiden tärkeiden ihmisten kanssa. Toivon ensi vuodelle myös enemmän vapaa-aikaa jonka voisin käyttää pelkästään blogille, esimerkiksi kokonaisia viikonloppuja jolloin vain kirjoittaisin ja muokkaisin blogia. Aika pieniä, mutta helposti arjessa unohtuvia toiveita ja tavoitteita. Katsotaan miten onnistuu! Onko sinulla uuden vuoden tavoitteita tai lupauksia?
Kiitos vuodesta 2022 ihanat lukijat!
Iso kiitos juuri Sinulle joka olet lukenut postauksiani ja ollut tässä vuoristoradassa mukana! On ollut ihana miten olette myötäeläneet pääsykoetaipaleessani, kouluun pääsyn juhlinnassani ja opiskelujen alkamisessa. On ollut yllättävää ja hauskaa huomata kuinka paljon olen pystynyt bloggaamista hyödyntämään koulussa ja opiskelussa ja kuinka bloggaaminen on avannut koulun suhteen minulle uusia ovia ja unelmia. Kiitos siis kun luet ja laitat viestiä! Se motivoi jatkamaan näiden postauksien suunnittelua ja postaamista. Jatketaan samaa rataa taas ensi vuonna. Oikein onnellista Uutta Vuotta 2023 kaikille! Juhlikaa turvallisesti! <3