Ajattelin avata vähän ajankohtaiskatsausta arkeeni ja elämääni. Mitä kuuluu ja mitkä fiilikset on juuri nyt. Entä mitä seuraavaksi? Vähän samantyyppisen postauksen olen tehnyt ihan bloggaamiseni alussa postauksessa Tästä se taas alkaa. Tällä hetkellä kun tätä postausta kirjoitan, istun sohvallani lauantaina aamupäivällä nauttimassa ensimmäisestä vapaasta viikonlopustani pitkään aikaan. On ollut töitä, koulua, näytön tekemistä sun muuta ja nyt kun isoimmat niihin liittyvät stressit on taltutettu, nautin täysin siemauksin tästä rentoutuneesta fiiliksestä.

Mitä kuuluu juuri nyt?

Olo on tosi kevyt ja inspiroitunut monestakin eri asiasta. Ensinnäkin tämä blogi ja Instagram. Minulla on ollut hirveästi ideoita ja asioita mitä olen halunnut jo kauan kehittää kumpaankin muttei ole ollut aikaa panostaa kumpaankaan. Nyt sitä on taas hetken enemmän ja meinaan käyttää sen ajan ehdottomasti hyödyksi. Ensimmäinen askel täällä blogin puolella oli ulkoasun muutos ja siitä olenkin saanut paljon myös teiltä lukijoilta kehuja, kiitos niistä! Jos teillä muuten on ulkoasuun (tai johonkin muuhun blogiini liittyvää) kehitysehdotusta tai palautetta niin laittakaa rohkeasti tulemaan. Ulkoasu ei ole varmaan koskaan täydellinen ja jos blogiani katsoo tarkkaan, se on lähes joka kerta hiukan erilainen kuin ennen.

Ajattelin, että voisin täällä blogin puolella avata sitä, mitä kaikkea tähän blogin pitämiseen liittyy, myöhemmin. Instagramia olen ajatellut elävöittää pikkuhiljaa lisää mutta näette muutosta kyllä lähiaikoina. 😉 Lisäksi uusista ideoista somen ja blogin parissa saatte nähdä, kuulla ja lukea sitten tuonnempana.

Lankoina käytän Novitan Strömsö-lankaa sävyissä Pähkinä ja Ruusuvesi

Harrastuksiin panostusta

Olen myös tosi innostunut käsitöistä ja tällä hetkellä (kuten instastooreistani on näkynyt) työn alla on torkkupeitto jota virkkaan. Olen myös kiinnostunut opettelemaan virkkaamaan tai kutomaan itselleni villapaitaa! Sellainen ylisuuri laventelinvärinen löysällä poolokauluksella varustettu villis olisi unelma! <3 Tällä hetkellä kuitenkin taitotaso on lähinnä ketjusilmukoiden tekoa virkaten sekä virkkuukoukulla että sormin. Tämä torkkupeitto on tehty sormin.

Nyt kun tosiaan yksi näyttö on taas pois alta ja voin keskittyä muuhunkin elämään, voin taas säännöllistää kotitreenini. Aloitin tuossa touko-kesäkuun paikkeilla kotijumppaamisen ja ihastuin siihen tosi paljon. En ole ikinä ollut mikään erityisen urheilullinen mutta tästä tykkään ja siitä tulee tosi hyvä fiilis. Lisäksi käyn lenkeillä silloin tällöin. Kotitreeneissä on se kiva puoli että kun tekee vuorotöitä, ehtii silti tekemään kotitreenejä koska puolikin tuntia päivässä tekee jo ihmeitä omalle ololle ja keholle. Eikä tarvitse miettiä millainen sää ulkona on kun voi tehdä treenit sisällä, kivalla säällä onnistuu myös ulkona.

Muuttokuumetta… Kissakuumetta…

Tällä hetkellä haaveilen isommasta asunnosta. Asun nyt kohtuukokoisessa yksiössä mutta olen selaillut netistä kaksioita, vaikka nyt ei varsinaisesti olekaan minulle hyvä aika muuttaa. Lisäksi haaveilen kissan hankkimisesta mikä ei myöskään ole millään lailla ajankohtaista tässä elämäntilanteessa. Näille kaikille on varmasti aikansa ja paikkansa mutta kotoilu pistää selkeästi miettimään omaa elämää ja sen kehittymistä!

Täällä siis jatketaan blogin, käsitöiden ja jumppaamisen parissa. Muutto- ja kissahaaveet siirrän suosiolla tulevaisuuteen ja keskityn nyt saamaan blogin kunnolla pyörimään ja koulun kunnialla loppuun. Blogin pitämisestä on tullut minulle oma stressinlieventäjäni ja saan siitä ja teistä lukijoista todella paljon iloa elämääni. Tämä on tavallaan pakopaikka koronan ja muun keskellä. Toivottavasti se on sitä myös teille ihanille lukijoille. Kiitos superpaljon kun olette siellä! <3

Laittakaa hei kommenttia mitä teidän arkeen kuuluu juuri nyt!

One thought on “Ajankohtaiskatsaus arkeeni ja elämääni

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights