Bloggaaminen on ollut minulle jatkuvaa oppimista, oivaltamista ja erilaisten tunteiden kirjoa. Blogin perustamisesta lähtien olen ottanut kaikesta selvää itse enkä ole ihan hirveästi jaksanut paneutua Googlen moniin blogiopetussivuihin. Monta kertaa olen kompastunut omiin mokiini, mutta WordPressissa (alustalla jolla blogiani teen) mokien korjaaminen sujuu vaivatta. Kerronkin nyt tässä postauksessa millainen on ollut Ihan Kahvilla -blogin alkutaival tähän asti.
Tämä blogi on yhden jättimäisen inspiraatiopuuskan tulos minkä sain oikeastaan jo viime vuoden kesällä kun tajusin että vuosikymmen vaihtuu ja mitä kaikkea uutta seuraavat 10 vuotta voivat tuodakaan tullessaan. Tuntui että suuret muutoksentuulet puhaltavat (juu en ole yhtään suureellinen ihminen en ollenkaan…) ja nyt on aika tehdä suuria elämän päätöksiä. Uudenvuodenaattona sitten listasin erilaisia ajatuksia vuosikymmenestä 2020-2030 ja mietin samalla että mitä voin jo vuonna 2020 toteuttaa. Kesästä lähtien ajatus blogista oli pienenä takaraivossani mutta rohkenin miettimään sitä siinä uutena vuotena oikein toden teolla ja ja lopulta ajattelin että piru vie se on tehtävä!

Ajattelin ennen blogin perustamispäätöstä ettei kukaan lue enää blogeja, kaikki on Instassa tai pitää podcastia tai muuta vastaavaa. Koin kuitenkin tarvetta päästä purkamaan ja jakamaan ajatuksiani minulle rakkaista aiheista isommalle yleisölle. Rakastan isolle yleisölle puhumista ja ja vinkkien antamista. Hidastelin puoli vuotta blogin pitämisen kanssa koska jännitin millainen farssi siitäkin tulee. Nyt teitä lukijoita on postauksesta riippuen kuitenkin jo sadan molemmin puolin eikä blogia ole pidetty puoltakaan vuotta, eli kyllä nämäkin höpinät selkeästi joitain teistä kiinnostaa! 😀 Ihan Kahvilla -nimen taustasta voitte lukea edellisestä postauksestani.

Varsinainen työmaa
Ihan mikään pikkuhomma blogin pystyttäminen ja ylläpitäminen ei ole. Blogi ulkoasuineen, tekstityyleineen ja brändeineen muuttuu jatkuvasti. Joka kerta kun käyn blogialustalla muokkaamassa jotain, opin samalla jonkin uuden jutun. Kaikkiin ulkoasuteemoihin ei päde samat jutut ja muokkauskeinot, joissain pääkuvan laittaminen ei onnistu ollenkaan, toisessa ei taas pysty valitsemaan itse fontteja tai värejä. Ennen postauksen julkaisemista täytyy tarkistaa, että juttu on hakukoneoptimoitu ja että hakukoneet löytävät blogin helposti. Välillä tuntuu että kannattaisi vain maksaa suosiolla jollekin joka hoitaisi homman nopeasti ja tekisi sivusta omannäköisen. Vielä olen kuitenkin ihan lopulta nauttinut tästä itse säheltämisestäkin.
Erilaisia tunteita blogin pitäminen on todella tuonut esiin, mutta tätä minä todella rakastan. Olen kuitenkin päättänyt jo alusta saakka olla stressaamatta en suuremmin blogin takia vaan nauttia siitä. On ihanaa kun jostain ihan arkisesta jutusta saa yhtäkkiä täydellisen postausidean tai törmää tuotteeseen mistä haluaa muidenkin tietävän. Rakastan sitä kun saan muokata sivua joka kertoo minusta ja omista mielenkiinnon kohteistani ja näen että monet ovat kiinnostuneet niistä myös. Lisäksi omaksi yllätyksekseni olen ilmeisesti inspiroinut myös läheisiäni bloggaamiseen ja kotisivujen luomiseen!
Minttuvernetin elämää

Rakas ystäväni Minna on perustanut oman lifestyle-blogin, jonka perustamisessa olen saanut olla avuksi. Tutustuin Minnaan koulussa viime vuoden tammikuussa ja vaikka kemiamme kohtasivat melkein heti jo tosi hyvin, viimeistään tämä korona-aika toi meidät lukuisten Whatsapp-puhelujen kautta yhteen. Ei mene viikkoa ilman ainakin yhtä reilun tunnin mittaista puhelua jossa kuulumiset vaihdetaan, välillä puheluita on 5/päivä. Minnan blogia pääsee seuraamaan osoitteesta minttuvernetti.com . Minnan blogia tehdessä on ollut ylä- ja alamäkiä mutta nyt en voisi olla ylpeämpi Minnasta tai hänen tuotoksestaan. Tulemme varmasti tekemään yhdessä juttuja tulevaisuudessakin eli kuulette täälläkin hänestä varmasti vielä! On ihana huomata kuinka oma innostus leviää muihinkin ihmisiin. <3
Tämä blogin pitäminen on niin kirkkaasti Rakkaudesta Lajiin -juttu. On kuin jossain kuplassa johon saa uppoamaan niin paljon aikaa kuin vaan pystyy ja haluaa, saa luoda jotain ihan omaa. Olen itselleni todella kiitollinen kun lopultakin tein päätöksen ryhtyä bloggaajaksi, ja olen myös läheisilleni kiitollinen kaikesta tuesta ja tsempistä mitä ilman en olisi tähän työmaahan ryhtynyt. Lisäksi jättikiitos kaikille teille lukijoille! Teitä on uskomaton määrä siihen nähden ettei tämä blogi ole ollut julki kuin vasta n. 1,5 kuukautta.
Blogiani pystyy nykyään seuraamaan blogit.fi/ihan-kahvilla ja Bloglovinissa. Blogit.fi -sivulle löytyy myös linkki sivuni alalaidasta. Tässä hiukan blogini alkutaipaleesta, lisää kerron Instagramin puolella ja kysymyksiä voi laittaa kommenttikenttään.
Ihanaa Isänpäivän jatkoa kaikille! <3