Moikka kaikille ja mukavaa alkanutta viikkoa! Viime viikko oli työntäyteinen ja tänään ja huomenna saan nauttia ihanista arkivapaista. Enää tämä ja ensi viikko ja tämä muikkeli lompsii 5 viikon kesälomalle! Tulee kyllä tarpeeseen. Takki alkaa olemaan täysin tyhjä kaiken suhteen ja oikein tunnen kuinka kaksi aivosoluani eksyvät aina vain kauemmas toisistaan!😂 Mutta tän vuoden jälkeen se on ehkä ihan ymmärrettävää. Tällä hetkellä teen viimeistä näyttöäni yritystoiminnan suunnittelun parissa jonka jälkeen olen valmis lastenohjaaja! Tässä postauksessa luvassa kesän 2021 suunnittelua ja blogin ulkoasupohdintaa. Tervetuloa mukaan! 😊

Vietän kesäni pääosin Turussa. Haaveilen vähän minireissuista pois näistä maisemista arjesta irtautuakseni mutta katsotaan mikä fiilis lomalla on. Olen nauttinut viime aikoina siitä että on tilaa spontaaneille jutuille lomalla eikä kaikki ole niin suunniteltua. Fiiliksen mukaan mennään siis. Olen lähinnä suunnitellut juttuja mitä voi tehdä oikeastaan ajasta riippumatta milloin huvittaa, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Kesällä minulla on monta syytä juhlaan, ensin korkkaan lomani juhlimalla läheisteni kanssa valmistumistani, juhannuksena täytän 24 vuotta ja elokuussa Ihan Kahvilla täyttää vuoden!!!<3 Silloin olen siis julkaissut tänne ensimmäisen postaukseni. Yksi tavoitteistani kesällä on museoiden kierteleminen. Ostin itselleni joululahjaksi museokortin jota poikkeusaikana ei ole tietenkään tullut korkattua. Nyt haluan kuitenkin päästä käyttämään sitä. Onneksi museokortti on voimassa vuoden siitä asti kun ensimmäisen kerran sitä käyttää eikä vuosi ostokerrasta kuten monet kortit. Seuraavaksi esittelen muutaman tämän kesän lempparijutuistani.

Kirkkopuistonterassin paluu

Viime viikon lauantaina 15.5. avattiin uudestaan Turun Tuomiokirkkopuistoon jättiterassi! Rakastuin tuohon viime kesänä avattuun paikkaan aivan täysin. Kerroinkin tuosta paikasta viime kesän parhaat – postauksessa. Terassilla on turkulaisia kahviloita, ravintoloita ja baareja myymässä tuotteitaan. Puistoalueelle on laitettu aivan ihanat pihavalot ja ainakin viime vuonna tunnelma oli ihanan rento ja yhteisöllinen. Täältä pääset tutustumaan paikkaan paremmin. Jos suunnittelet esimerkiksi kesälomareissua Turkuun, suosittelen katsastamaan!

Paljon äänikirjoja, elokuvia ja sarjoja

Vastapainoksi kaikelle menemiselle ja tekemiselle aion nauttia myöskin ihan vain olemisesta! Aion tehdä paljon käsitöitä kesällä ja sen ohella tykkään kuluttaa Bookbeattia ja Netflixiä taustalla. Bookbeat-kuuntelulistallani on tällä hetkellä mm. Samu Haberin Forever Yours-kirja, Michelle Obaman Minun Tarinani, Keplerin Peilimies ja sekä Emmi-Liia Sjöholmin Paperilla Toinen. Vielä pitäisi parvekelasit pestä ja laittaa parveke kesäkuntoon niin pääsisi ulkoilmaan nauttimaan näistä. <3 Netflixitä katson mitä milloinkin tekee mieli mutta annan teille muutaman suosituksen! Aloitin juuri noin sadatta kertaa Chesapeake Shores’n. Jos olet joskus rakastanut esimerkiksi McLeodin tyttäriä, tämä on kuin moderni versio siitä. Uraäiti Wall Streetiltä palaa lastensa kanssa juurilleen Chesapeake Shoren pikkukaupunkiin jossa odottaa nuoruudenrakkaus sekä perhe. Kevyttä, stressiä lievittävää hyvänmielen draamaa. Toinen suositus on viime kesältä. Ystäväni suositteli tuolloin Selling Sunset -realitysarjaa. Kyseessä on siis draamantäyteinen realitysarja jossa huippumallien näköiset kiinteistönvälittäjänaiset välittävät Los Angelesin alueella huippukalliita kiinteistöjä. Eli jos sinunkin paheesi on rikkaiden elämäntyylin seuraaminen, huippumuoti ja realitydraama, kannattaa katsoa, löytyy vielä Netflixistä!

Tall Ships Races Turku 2021

Turussa on paljon tapahtumia joita rakastan, yksi lemppareistani kuitenkin on Tall Ships Races. Vesi ja meri on minulle rakkaita elementtejä ja laivojen seuraamisessa on jotain todella rentouttavaa. en ole ikinä haaveillut mistään purjevene-elämästä mutta on tosi kiehtovaa nähdä erilaisia ja erikokoisia laivoja ja veneitä pakkautuneena pieneen Aurajokeemme. Näillä näkymin Tall Ships Races järjestetään 5.-8.7.2021.

Blogin ulkoasun testailua

Minua jo pidempään blogissa tai Instagramissa seuranneet tietävät että rakastan värejä enkä niin suosi mustavalkoista ilmettä (sanoo hän lempparimustavalkoisessa mekossaan😅😂) ja rupesin kaipaamaan blogiin lisää väriä. Ajattelin kokeilla blogin väreillä taustojen ja fonttivärien muuttamista ja ehkä lomalla kokeilen jos jollain muulla ulkoasuvaihtoehdolla värikkyys toimisi paremmin mutta mennään nyt tällä. Jos kuitenkin koette värikkyyden epämukavaksi lukiessanne blogia, ilmoittakaa rohkeasti kommenteissa tai palauteboksiin jonka laitan postauksen alle. Blogia fiksaillaan pikkuhiljaa enemmän omanlaisekseen.

Olisi mukava kuulla mitä suunnitelmia teillä on tulevalle kesälle. Vinkkinne ja suunnitelmanne voitte laittaa kommenttiboksiin! Ja jos teillä on jotain postaustoiveita kesälle, niitä voi laittaa myös, otan ne mielelläni vastaan! Nyt palaan Chesapeake Shores’n pariin ja juon lasin viintä. Mukavaa loppuviikkoa kaikille! <3

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights