Moikka ja ihanaa heinäkuuta! Täällä ollaan startattu heinäkuun kestävä loma ja valmistauduttu syksyllä alkaviin uusiin tuuliin. Tästä hieman tiisasin viime viikolla Instan puolella ja DM täyttyi kysymyksistä nopeasti! Ajatuksena oli postata teille vaikka mitä kesäpostauksia kesäkuussa kun olin vielä töissä. Kesäkuun puolessa välissä sain kuitenkin niin mahtavia uutisia että tuntui hassulta postailla kesämeikeistä ja tyylistä niin kuin mitään uutta ja jännää ei olisi tapahtunut. En kuitenkaan halunnut paljastaa näitä uutisia ennen kuin pystyn ns. varmistamaan asian ja kun tätä nyt kirjoitan, olen juuri päässyt sen tekemään. Niin siis mitkä ihmeen uudet tuulet? Osa teistä voi muistaakin kun olen viime postauksessa sekä somen puolella puhunut tradenomiopintoihin hakemisesta. No, kuinkas yhteishaussa sitten kävikään?

”Onneksi olkoon! Sinut on valittu opiskelemaan yrittäjän tutkinto-ohjelmaan!”

Olen itkenyt, olen nauranut, olen ollut aivan paniikissa ja helpottunut. Koko tunteiden kirjo on käyty läpi viimeisen kolmen ja puolen viikon aikana. Hain opiskelemaan liiketaloutta päiväopintoina Turkuun, Tampereelle ja Poriin sekä Poriin yrittäjän tutkinto-ohjelmaan. Päiväopintoihin oli yksi yhteinen pääsykoe, joka oli monen muunkin alan kanssa sama. Yrittäjän tutkinto-ohjelmaan oli pääsykoekurssi verkossa, joka sisälsi erilaisia tehtäviä joissa piti avata omaa ajatustaan yrittämisestä ja yrittäjyydestä. Hain yrittäjän tutkinto-ohjelmaan ajatuksella ”Kokeillaan ja katsotaan, tuskin pääsen sisälle, liian iso pala minulle purtavaksi!” ja jätinkin sen 4. hakujärjestyksessä. Kun tein hakutehtäviä, olin onneni kukkuloilla. Olisin voinut tehdä kokonaisen kirjan jokaisesta tehtävästä. Ihan säikähdin kuinka oikealta se tuntui.

Päiväopintohauissa jäin lopulta varasijoille, joka lopulta kääntyi minulle onnenpotkuksi. Olisin ollut todella kiitollinen ja onnellinen, olisinpa päässyt mihin noista vaihtoehdoista tahansa mutta valehtelisin jos väittäisin etten toivonut pääseväni lopulta juuri tuohon vaihtoehtoon. Samkin yrittäjän tutkinto-ohjelma oli lopulta juuri se mitä halusin vaikken sitä vielä hakiessa osannut aavistaa. Koulutus toteutetaan verkkototeutuksena eli saan jäädä Turkuun ja opiskella periaatteessa ihan mistä käsin vaan kunhan netti pelittää. Lukukauteen kuuluu muutama lähipäivä jolloin pääsen näkemään opettajia, muita opiskelijoita ja tutoreita Porissa. Tuosta tutkinto-ohjelmasta valmistuu siis myös tradenomiksi. Tutkintoon pääset tutustumaan tätä kautta paremmin.

Miksi hain juuri tradenomiopintoihin?

Kun vielä opiskelin lastenohjaajaksi, totesin itselleni etten halua tehdä päiväkotityötä lopun elämääni. Kiinnostuin yrittämisestä vaikken alunperin tiennyt mitä haluaisin lähteä yrittämään. Enkä voi siis sanoa että tietäisin kunnolla vieläkään. Olin opiskeluaikanani melko uupunut. Vuorotyön ja oppisopimusopiskelun yhdistäminen toi omat haasteensa. Oppisopimustaipaleestani voitte lukea enemmän täältä ja täältä. Valmistuttuani viime kesänä vaihdoin päivätyöhön jossa viihdyinkin hyvin. Olin kuitenkin päättänyt, että jos voimavarat riittää ja keksin mikä olisi seuraava askeleeni kohti unelmiani, voisin ottaa sen askeleen. Kiitos tämän opiskelupaikan, ei mun tarvitse heittää päivätyölleni hyvästejä täysin. <3

Karsastin tradenomiopintoja aluksi, enkä edes pohtinut sitä vaihtoehtoa ensin. Kaikki ne puheet siitä kuinka tradenomi valmistuu työttömäksi ja kuinka tradenomi on vain sellainen joka paikan höylä, ei auttanut tekemään alasta kovinkaan houkuttelevaa. Kun kuitenkaan mikään muu amk-tutkinto, ammattitutkinto tai yliopistotutkinto ei tuntunut omalta, päädyin perehtymään tradenomiopintoihin oikein kunnolla. Vertailin pitkään kaikkien mahdollisten Suomen amkien trade-opetussuunnitelmia, ja täytyy sanoa että harva niistä houkutteli yhtään. Ainoa mikä sai minut lähes huutamaan ”kyllä” oli juuri tämä mihin pääsin, Samkin yrittäjyystutkinto-ohjelma. Siellä pyritään kehittämään omaa osaamista omien tarpeiden ja kiinnostuksenkohteiden kautta yritysnäkökulmasta. Minun ei esimerkiksi tarvitse valita esimerkiksi taloushallinnon tai markkinoinnin suuntautumisvaihtoehdoista vaan valitsen itse millaiset osaamiset koen tarpeelliseksi tulevalla yrittäjäpolullani tai tulevassa työssäni ylipäänsä.

Mitäs nyt sitten?

Tosiaan, juuri ennen kun aloin kirjoittamaan tätä postausta, varmistin paikkani Satakunnan Ammattikorkeakoulussa, yrittäjän tutkinto-ohjelmassa tulevaksi syksyksi ja kevääksi. Ihan hullua! Olen tosiaan purskahtanut itkuun tyyliin joka kerta kun olen ajatellutkin tätä asiaa. Aikoinaan kun hain sosionomiksi, pääsin pääsykoehaastatteluihin Samkiin ja jo tuolloin ajattelin, että sinne haluan vielä joskus opiskelemaan! Ja niistä unelmista tulikin totta vaikka suurin osa koulutuksesta etänä onkin. Kouluni alkaa elokuun lopulla orientaatiopäivillä ja nyt onkin sitten tavoitteena löytää joku kiva, isompi ja halvempi, viihtyisä opiskelijakämppä täältä Turusta. Blogille tämä kaikki tietää opiskelijasisältöä, sisustusta ja kaikkea mitä tuleva uusi arkeni tuleekaan sisältämään. Nyt tosiaan heinäkuun lomailen, mahdollisia satunnaisia sijaisuuksia lukuunottamatta. Suunnitelmissa on siivota tämä pikkukämppä lattiasta kattoon, korkata viime vuonna hankittu museokortti ja syödä paljon mansikoita ja löytää uusi ihana koti!

Tämä postaus lienee selkeä vastaus yleisimmälle Insta Dm-kysymykselle minkä sain eli mitkä ihmeen uudet tuulet! Voitte vain kuvitella kuinka hankalaa on ollut olla hiljaa tämän asian kanssa. Faktahan on siis se että koska tämä tutkinto oli 4. hakulistallani ja ylempänä oleviin olin varasijoilla, sain vasta eilen, torstaina ottaa tämän paikan vastaan, enkä halunnut ilakoida tämän ilouutisen kanssa ympäri maailmaa ennen kuin saan todisteen siitä että opiskelupaikka on vastaanotettu. Voin kertoa, että nyt kun se on julkista, olen todella helpottunut! Jokuhan voisi tästäkin postauksesta ajatella, että ”Ai tostakin se sai tehtyä kokonaisen postauksen!” niin kyllä. Voin kertoa että olen hakenut jo tämän pienen elämäni aikana moneen korkeakouluun eikä haut ole olleet helppoja. Ja vielä kun tosiaan lähdin tähän yrittäjän tutkinto-ohjelmahakuun sillä ajatuksella etten todellakaan pääse ainakaan sinne, olen todella ylpeä itsestäni ja superonnellinen siitä mitä tuleman pitää. Ja koska haluan jakaa arkeani myös täällä blogissa, halusin jakaa myös tämän asian tänne kunnolla, ja tämä on miellekkäin kanava avautua tällä tavalla pidemmän kaavan mukaan koko asiasta. Mutta kiitos kaikista yhteishakutsempeistä ja mukana elämisestä, toivottavasti elätte mukana myös tulevan opiskelutaipaleeni! <3 Kiitos kun luet ja ihanaa kesäistä viikonloppua kaikille!

2 thoughts on “Mitkä ihmeen uudet tuulet?

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights