Moikka ja ihanaa lauantai-iltaa tai koska tätä ikinä luetkaan! Viime postauksesta on mennyt taas tovi. Mun tarkoitus oli postata tänä keväänä tiuhempaan tahtiin postauksia. Ukrainan tilanteen takia tuntui kuitenkin aluksi turhalta ja jotenkin ahdistavalta postata mitään omaan tyyliin stressitöntä ja pirskahtelevaa. Mä päätin siis sovinnolla postata uusia postauksia vasta kun se tuntuu omasta mielestä hyvältä. Oon, kuten monet muutkin somessa vaikuttavat ihmiset, päättänyt että on informaation lisäksi ihan oikein jakaa sisältöä omasta elämästä ja kevyistä aiheista koska myös sitä ihmiset tällä hetkellä kaipaavat. Tämä myös tiedoksi siis teille kaikille rakkaille someseuraajilleni ja blogilukijoilleni: Kanavani pysyvät edelleen yhtä pirskahtelevina ja kevyinä kuin ennenkin, ja jos kaipaat siis jotain kevyttä ja ennen kaikkea väriä elämääsi, tiedät että kanavistani sitä saat myös jatkossa!

Tässä postauksessa kerron vähän mun kuulumisia. Mitkä jutut tässä keväässä inspiroi ja mitkä asiat pitää mielen kirkkaana tän kaiken keskellä. Olen tässä tehnyt ns. välitilinpäätöksen itseni kanssa ja miettinyt mitkä asiat on menneet eteenpäin ja mitä elämääni kaipaan lisää. Viime syksy ja alkanut vuosi on kaikissa ylä- ja alamäissään tehnyt omalle hyvinvoinnille tosi hyvää ja tuntuu että nyt tämä muidu on valmis seuraaviin steppeihin elämässä. Lue lisää niin tiedät mistä puhun!

Lepoa ja liikuntaa sopivassa suhteessa

Viime postauksessa kerroin hankkivani salikortin ja sen myös tein! Olen nyt 5 viikon ajan käynyt 1-2 kertaa viikossa salilla töiden jälkeen ja se on ihanaa. On tuntunut niin hyvältä löytää se kadonnut liikunnan ilo uudelleen. Lisäksi teen lyhyitä kotitreenejä ja käyn lenkillä muutaman kerran viikossa. Olen tehnyt treenejä varten itselleni Spotifyihin treenisoittolistan joka on julkinen. Jos siis kaipaat valmista treenisoittolistaa, pistä seurantaan Treeniä Ihan Kahvilla! Lisäilen sinne lisää biisejä silloin tällöin. Säännöllisen liikunnan lisäksi oon pitänyt tarkasti huolta siitä että annan aikaa myös löhöilylle ja merkkaan viikkoplanneriin päivän jolloin teen mitä ikinä huvittaa ilman velvollisuuksia. Esimerkiksi tänään, kun tätä kirjoitan, olen pitänyt löhöpäivän, joka on pitänyt sisällään HIMYMIä, Encantoa, päikkärit ja somen pläräystä ilman jatkuvaa pohdintaa siitä miten saada oma insta nousuun. Se on tehnyt tosi hyvää ja oon kyllä huomannut että ajatus kulkee paremmin kun antaa aivojen kunnolla levätä välillä.

Kaikki kauneudenhoito ja muoti inspiroi ihan uudella tavalla

Teen ihan erikseen omasta tyylin muuttumisesta postauksen sekä ihonhoidosta tuotevinkkeineen koska paljon on muuttunut tällä rintamalla. Sen verran voin kuitenkin jo sanoa että olen löytänyt itselleni täydelliset ihonhoitotuotteet luonnonkosmetiikasta! Lisäksi olen pistänyt pikkuhiljaa karderoobiani uusiksi ja löytänyt uusia vaatteita joissa todella viihdyn. Olen Instagramin puolelle suunnitellut erilaisia laittautumisreelsejä ja erityisesti meikkireelsejä. En tiiä onko se tämä kevät vai mikä mutta oon inspiroitunut kokeilemaan laajemmin erilaisia meikkityylejä ja väriyhdistelmiä. Otin muuten eilen taas tauon jälkeen kulmiin laminoinnin koska ainainen säätäminen kulmameikkien kanssa alkoi turhauttaa koska jostain syystä en vaan handlaa sitä yhtään!

Kuvan kulmat ei vielä laminoitu

Aika palata taas koulunpenkille

Oon pohtinut että koska ois kannattavaa tästä puhua mutta jotenkin tuntuu oikealta puhuu tästä jo täällä. Mulla on tosi suuri palo takaisin kouluun ja mahdollisesti tällä kertaa ihan päiväopiskelijaksi. Työni nykyisessä työpaikassani on ihanaa mutta koen että on aika ottaa askel kohti niitä omia isoja unelmia. Ensi viikolla alkaa siis korkeakoulujen yhteishaku johon meikäläinenkin pistää hakupaperinsa, tavoitteena ois päästä tradenomikouluun ens syksynä. Saapa nähdä, pidetään yhdessä peukkuja eikö? <3 Olen Instan puolella ohimennen maininnut ja ehkä täälläkin siitä että suuri haaveeni olisi toimia joskus yrittäjänä ja liiketalous on alkanut noin muutenkin kiinnostamaan mua paljon. Toivon että joskus voisin jollain tavalla yhdistää nykyisen ammattini varhaiskasvatuksen ammattilaisena liiketalouteen ja yrittämiseen, mutta aika näyttää. Pidän teidät kartalla!

Arki on just nyt aika kivaa!

Tän ääneen sanominen tuntuu ihanalta! Mun arki toimii, siihen mahtuu liikuntaa, ystäviä ja perhettä, löhöilyä ja ensi viikosta lähtien myös pääsykokeisiin pänttäystä. Just tätä fiilistä oon kaivannut ja tavoitellut tässä viime syksystä asti ja nyt se hyvä rytmi on löytynyt. Oon myös huomannut että kevätaurinko vaikuttaa muhun entistä voimakkaammin tänä vuonna ja tuntuu että kun aurinko paistaa, pystyn mihin vaan! Tällä hetkellä eniten inspiroi uudet meikkituotteet, värikkyys, lumen sulaminen, loppukevään ja kesän suunnittelu, ystävät ja kevätmuodin kuosit ja värit. Nämä tulevat vahvasti myös näkymään kevään blogipostauksissa enkä malta odottaa että pääsen näistä perusteellisesti täällä höpöttelemään. Nyt lopetan kuitenkin höpötyksen tältä illalta ja palaan telkun pariin. Ihanaa viikonlopun jatkoa ja inspiroivaa uutta viikkoa kaikille! Kiitos kun luet! <3

2 thoughts on “Uusia tuulia ja inspiroiva kevät

  1. Tosi hyvältä kuulostaa sun uudet tuulet ja positiiviset vibat! Tsemppiä yhteishakuun 😊 Noi luonnonkosmetiikka jutut kiinnostaa myös itseä, joten odottelen innolla postausta niistä.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Verified by MonsterInsights